Kodin saanut koira: Golda (nyk. Miisa)

Syntymäaika: Noin 2013
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Rosiori de Vede)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta:
23.11.2017
Rosiori De Veden kaupungista löytyy monen mun romanialaisen kaupungin tavoin kunnallinen koiratarha. Tarhalle päätyy koiria, jotka palkatut rankkurit ottavat kiinni kaduilta, sullovat rautahäkkiin ja kuljettavat sitten tarhalle. Tarhalla koirien kohtalo on päätyä ensin ns. karanteenihäkkiin. Ikävä tosiasia on, että rankkurit eivät piittaa siitä onko koira kipeä, vanha, pentu, pieni vai iso, eikä edes siitä onko sillä jokin rasite mikä tekee siitä kohteen muille, stressissä oleville koirille. Rosiorin kunnallisen tarhan koirien onneksi siellä toimii myös vapaaehtoisvoimin paikallinen eläinsuojelija, Cornelia Stanescu. Cornelia tekee kaikkensa, jotta koirilla olisi mahdollisimman hyvät oltavat ja jotta ne olisiat turvassa, niin toisiltaan kuin kunnan palkkaamilta työntekijöiltä jotka eivät aina kohtele koiria kuten tulisi kohdella.

Yksi tarhalla asuvista koirista jonka kohtalo olisi voinut olla kovin erilainen ilman Corneliaa, on pienikokoinen Golda. Golda on vain noin 25cm korkea ja painoa sillä on tällä hetkellä noin 6kg. Ikäarvio neidillä on 4-6 vuotta.

Aktiivimme reissasivat Romaniaan marraskuussa ja tältä reissulta myös Golda saa mahdollisuuden uuteen alkuun ja onnelliseen loppuelämään, kun se valikoitui neljän muun koiran kanssa uutena koirana Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Golda elää tällä hetkellä ketjukoirana ja sillä on oma pieni koppi suojanaan. Tarhalla on kuitenkin todella kova stressi koirilla ja kun vielä syksyn kylmyys tuntuu hyiseltä ja ilmassa alkaa olla talven tuntua pientä, ei ole mikään ihme, että lyhytkarvaista neitokaista täristyttää ja se painautuukin mielellään aktiivimme syliin, nauttien kaikesta siitä huomiosta ja lämmöstä mitä se voi saada. Alkuun Golda suhtautui vieraisiin kovin alistuvasti mutta hetken päästä tyttö totesi vieraiden olevan hyvällä asialla ja silloin se nousee iloisesti ihmistä vastaan ja huitoo tassuillaan rapsutusten toiveissa. Vapaana kulkeviin koiriin, jotka tulevat tervehtimään, se suhtautuu tyynesi ja hienosti.

Golda sopisi varmaan moneen kotiin, tällä hetkellä se antaa itsestään kovin ihmisrakkaan ja kiltin kuvan. On hyvin mahdollista, että Goldalla joskus on ollut koti ja oma perhe. Nyt toivotaan, että sellaiset pian taas löytyisi uudelleen.

Päivitykset:

15.2.2018

Suloinen Golda lensi oman perheensä luokse ja nimi muuttui Miisaksi.


11.1.2018
Tänään Goldasta tehtiin varaus ja tyttö odotetaan jo kovasti saapuvan Suomeen.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua. Golda saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Golda on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Goldan yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: