Kodin saanut koira: ADMINA (Team Sirius)

Syntymäaika: 02/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:


Perustiedot

Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa tai ilman emoaan johonkin syrjäisään paikkaan. Näillä pennuilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä omillaan ja vain pieni osa niistä selviää aikuisiksi. Onneksi Romaniassa asuu myös hyväsydämisiä ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan auttaa näitä hylättyjä koiria. Yksi tällainen eläinrakas mies on löytänyt Team Siriuksen pennut maaliskuussa. Pellolle oli muutaman päivän aikana hylätty yhteensä huimat 15 vain parin viikon ikäistä pentua. Mies ei raaskinut jättää pentuja pellolle, vaan otti ne hoiviinsa. Hänellä ei kuitenkaan ollut varaa hoitaa pentuja itse, joten hän pyysi Kulkurien yhteistyökumppanitarhalla Cosobassa auttavaa Ioana Bodeaa hakemaan pennut tarhalle turvaan.

Vaikka pennut saivat heti tarhalle päästyään kaiken mahdollisen avun, vain 10 niistä selvisi pennuille hyvin vaarallisesta parvosta. Adelinda, Attila, Admina, Adaliz, Adonna, Alfreda, Alisa, Asterix, Basay ja Bruce ovat saaneet kasvaa ja voimistua. Nyt niillä on kaikki tarvittavat rokotukset ja ne ovat täysin valmiita aloittamaan omien kotiensa etsinnän.

Admina on porukan välimallia. Se ei ole pentueen rohkein tai villein, mutta ei myöskään ujoin. Se seurailee mielellään uusia tilanteita ja ihmisiä hetken kauempaa, mutta tulee sitten uteliaasti tutustumaan. Admina on alun ujoudestaan huolimatta hyvin ihmisrakas ja tuttujen ihmisten kanssa se onkin äärettömän ystävällinen ja lempeä nuori tyttö. Se tulee hyvin toimeen sisarustensa kanssa ja leikkii ja touhuaa muiden kanssa mielellään. Admina on tarhalla ollut hyvin tasapainoisen oloinen pentu, joten se sopisi varmasti monenlaiseen kotiin.

Admina tulee aikuisena olemaan noin 55 cm korkea.

14.1.2018
Adminan suuri seikkailu on eilen alkanut, kun se on lentänyt ikioman perheensä luokse Suomeen. Onnea koko perheelle!

13.12.2017
Herttainen Admina on tänään saanut ilouutisia. Se pääsee pian matkustamaan siskonsa Alfredan perässä Suomeen, sillä se on tänään varattu ikiomaan kotiinsa.

28.9.2017
Team Siriuksen pennuista enää neljä on vailla ikiomia kotejaan. Admina on yksi jäljellä olevista kolmesta tytöstä. Se on sisarustensa tavoin energinen ja touhottaa ja leikkii sovussa muiden kanssa. Uusia ihmisiä Admina alkuun hieman ujostelee, mutta hyvin nopeasti uteliaisuus voittaa ja se tulee ihmettelemään vierailijoita. Admina on alun ujoudestaan huolimatta kaikkia kohtaan ystävällinen ja kiltti. Reipas koirakaveri olisi varmasti iso apu Adminalle uuteen elämään totuttelussa. Team Siriuksen jo kotiutuneet sisarukset ovat kaikki pärjänneet hienosti kodeissaan ja oletettavaa on, että myös Admina oppii nopeasti kotikoiran tavoille.

21.7.2017
Team Siriuksen jäljellä olevat seitsemän pentua ottivat aktiivimme iloisesti vastaan jälleen heinäkuussa. Myös kaunis Admina odottelee edelleen ikiomaa kotiaan. Vieraat ihmiset kiinnostavat sitä kovasti, mutta vielä tyttöä ujostuttaa niin että se alkuun mieluummin seurailee näiden touhuja hieman kauempaa. Hetken tilannetta tarkkailtuaan Admina käy kuitenkin uteliaasti nuuhkimassa tulijat. Tuttujen ihmisten kanssa Admina on lempeä ja ystävällinen. Se ei ole aivan niin villi kuin monet sisaruksistaan vaan viihtyy enemmän ihmisen lähellä muiden touhuja ihmetellen. Admina on tyypillinen tasapainoinen ja iloinen pentu, joka pääsee varmasti omassa kodissa nopeasti yli alkujännityksestään.

24.5.2017
Kaikki Team Siriuksen pennut ovat tyypillisiä nuoria pentuja. Ne ovat uteliaita ja touhukkaita ja kuluttavat suurimman osan ajastaan keskenään painien. Pennut ovat rohkeasti tutustumassa uusiin asioihin ja hakeutuvat mielellään ihmisen lähelle huomiota saadakseen. Toistaiseksi suuria luonne-eroja ei ole, vaan kaikki kymmenen Team Siriuksen jäsentä ovat tasaisen iloisia ja reippaita koiranalkuja.

Pennuista kasvaa arviolta keskikokoisia, noin 50-55 cm korkeita.

_______________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Admina tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Admina saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Admina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1501609953237007/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: