Perustiedot ja tausta:
27.1.2020
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa kun tarha on kokonaisuudessaan valmis, sieltä tulee löytymään eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimistä, kuten kissoja, vuohia, hevosia ja sikoja.
Tällä tarhalla asustaa kultainen ilopilleri poika Golden Joy. Tämä pieni sai aktiiveiltamme lisänimen naamansyöjä, sen verran paljon poika jakeli pusuja ja halusi olla lähellä ja jakaa lisää suukkoja. Golden Joy on ollut hetken elämästään omistettu koira, tämän ensimmäinen koti kuitenkin päätti että eivät sittenkään halua sitä pitää ja toivat sen Mihailin kliniikalle noin 2-3kk sitten. Golden Joy asustaa samassa tilassa Hilkan ja uuden pian adoptio-ohjelmaan mukaan tulevan koiran kanssa, kuten siis nimestä voi jo olettaa tulee tämä kultainen hurmaaja loistavasti toimeen muiden koirien kanssa. Golden Joy janoaa ihmisen huomiota ja tulevan kodin sopisikin olla aktiivinen jotta osa tämän pojan innosta ja ilosta kuluisi muuhunkin kuin pusutteluun. Myös mahdollinen koirakaveri voisi olla tälle ikiliikkujalle hyväksi.
Golden Joy on siis energinen, energinen ja vielä kerran energinen pakkaus. Avoin ja mutkaton koira, joka tuntuisi olevan enemmän kuin valmis olemaan jonkun oma silmäterä.
Golden Joy on nyt noin 6kk iässä 25cm korkea ja painaa noin 5kg. Tulee jäämään pikkuiseksi koiraksi.
Päivitykset:
8.8.2020
Puoli vuotta ja monta takapakkia myöhemmin tämä elämäniloinen naamansyöjä pääsi kotiin. Tänään 8.8.2020 Golden Joy sai uuden nimen; Rölli ja tapasi ensi kertaa ikioman perheensä. Onnea perhe ja Rölli.
4.2.2020
Pörröinen naamansyöjä ei kauaa ehtinyt omaa kotia etsimään <3 Golden Joy on varattu omaan kotiin, jossa sitä odottaa ihanan perheen lisäksi entinen Kulkuri tyttöystävä.
27.1.2020
Ihana Golden Joy asteli mukaan adoptio-ohjelmaan etsimään omaa loppuelämän kotia.
——————————————————————————————————————-
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumista saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavarat saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Golden Joy saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Golden Joy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Mikäli Golden Joy kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä koiran yhteyshenkilöön ennen sterilointia.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen