Kodin saanut koira: GORDA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

141115-gorda-prof-300x300
GORDA

* syntynyt arviolta 01.08.2014

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

15.11.14

Gorda on Glinan tarhalla asustava totaalisen hurmaava koiratyttö, jonka nahka on toistaiseksi sille aivan liian suuri. Liian suureksi se ei kuitenkaan tule jäämään, sillä sen arvioidaan kasvavan vielä melkoisesti ja aikuisena olevan noin kuusikymmentäsenttinen ja kolmikymmenkiloinen.

Aktiivimme tapasivat Gordan lokakuisella reissullaan Romaniaan ja kertoivat, että tyttö omaa vahvan tahdon ja paljon energiaa. Tarhalla Gorda leikki muiden pentujen kanssa ongelmitta, mutta ruokailutilanteessa se ärhenteli koirakollegoilleen. Se tuleekin tarvitsemaan kodin, jossa on aikaa ja tahtoa kouluttaa sitä, asettaa sille selkeät rajat sekä tarjota sille paljon henkistä aktiviteettia. Isokokoisena, määrätietoisena sekä energisenä koirana Gorda tarvitsee omistajan ja kodin, jossa on ennestään koirakokemusta ja jossa koiran hankintaa ollaan pohdittu pitkään ja perusteellisesti.

Mikäli Gordalle löytyy pian oma koti, sitä ei välttämättä steriloida Romaniassa. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen. Yhdistys osallistuu steriloinnin kustannuksiin 25% osuudella kuittia vastaan.

10.12.14
Energinen Gorda-tyttö on varattu Tanskaan 🙂

Jos tiedostat koiran omistamiseen liittyvät ilot ja surut, olet varautunut panostamaan koiran laadukkaaseen ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan aktiivisen, tasapainoisen ja turvallisen kodin, ota yhteyttä. Huomioithan, että pentu saattaa elää seuranasi seuraavat viisitoista vuotta, joten harkitse hankintaasi huolella ja vauraudu siihen, että kykenet panostamaan koiran hyvinvointiin myös mahdollisten elämänmuutosten keskellä.

Gorda saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, mikrosirutettuna, loishäädettynä, useiden tautien varalta testattuna ja oman EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Maaritille.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: