Kotia etsivä koira: HARO

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.10.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Aktiivimme ovat päässeet tapaamaan suloisen Haron nyt neljästi; ensimmäisen kerran syyskuussa 2022 ja viimeisimmän kerran lokakuussa 2023. Adina ei muista Haron taustaa tai sitä kuinka hän tarhalle saapui, sillä tarhalle saapui paljon koiria samoihin aikoihin. Se, että Haro kuitenkin pääsi tarhalle oli ehdottomasti Haron onni, sillä nyt hän saa mahdollisuuden aloittaa oman kodin etsinnän.

Haro asui ensimmäisellä tapaamiskerralla vapaana tarhan sisäpihalla monien muiden koirien kanssa ja tuli tällöin porukassa hyvin toimeen. Sen jälkeen Haro on jakanut häkkinsä Verokoiran ja Niklaksen kanssa ja tällöin hänestä kerrottiin tulleen hieman “bossy” muiden koirien kanssa. Adina kertoo, että Haro pääsee päivittäin ulos häkistään ja oli tällöin iloinen ja menevä. Harossa on ollut nähtävissä resurssitarkkuutta. Toukokuun vierailun aikana Haro pääsi jälleen vapaana tarhan sisäpihalle ja tuntuu olevan hieman omissa oloissaan siellä. Hän väistää muita koiria ja antaa niille tilaa.

Haro on silmin nähden kiinnostunut aktiiviemme vierailusta, mutta silti melko jännittynyt uudesta tilanteesta.  Harolle maistuu namit kädestä, mutta vieraiden ihmisten suora kosketus on hänelle liian jännittävää. Adina kertoo, että Haro on aiemmin ollut vieläkin ujompi, mutta hän on rohkaistunut ennen syksyn vierailua. Vaikka vieraat vähän jännittävätkin, tuttu ja turvallinen Adina saa kuitenkin rapsutella Haroa mielin määrin. Haro kellahtaa kyljelleen hakemaan häneltä rapsutuksia ja nauttii tilanteesta täysin rinnoin!

Koska Harolla ei todennäköisesti ole kokemusta kotikoirana olemisesta, hän tulee tarvitsemaan uudelta kodilta paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea. Kaikki asiat sisällä asumisesta hihnalenkkeihin ja tasapainoiseen kotikoirana elämiseen ovat hänelle uutta ja jännittävää. Uusia ihmisiä jännittävä Haro ei sovi ainoaksi koiraksi, vaan tarvitsee kodin, jossa olisi reipas koirakaveri näyttämässä mallia. Haron tulevassa asuinympäristössä tulee olla mahdollisuus rauhalliseen ulkoilun opetteluun ja mahdollinen resurssitarkkuus tulisi myös pystyä ottamaan huomioon.

Haro on kooltaan keskikokoinen, n. 50-55cm korkea ja painaa n. 20 kiloa. Haro on kastroitu.

Päivitykset

14.4.2024

Haro ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Haron:n kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä joilla saisimme Haro:lle lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta sekä aktivoimme Haro:n kodin etsinnän, jos kehitys-suunta muuttuu parempaa kohti.

26.10.2023

Saimme lokakuisia terveisiä Harolta Romaniasta. Haro hyppii aitaa vasten uteliaana ja häkkiin sisälle mentäessä tepastelee ja rauhoittelee itseään. Haro on ihmisiin tottumaton, mutta kiinnostunut ja antaa koskea itseään leuan alta. Haro vetäytyy melko nopeasti suojaan koppiin rauhoittelemaan, mistä se seuraa tarkkaan, mitä entuudestaan tutut häkkikaverit puuhaavat. Harolle lisätty uusia kuvia ja video.

15.6.2023

Haro tavattiin kolmannen kerran tarhamatkalla toukokuussa 2023. Haro pääsi vierailumme aikana vapaaksi sisäpihalle, jossa hänen kerrotaan olevan hieman omissa oloissaan. Haro ei ole kovin kiinnostunut toimijoistamme, mutta hakee kuitenkin namit rohkeasti kädestä. Hän ei vaikuta siltä, että haluaisi tilanteesta kiireesti pois, mutta väistää muita koiria ja antaa niille enemmän tilaa. Harolle lisätty uusia kuvia ja yksi video.

1.3.2023

Toimijamme tapasivat Haron uudestaan helmikuussa 2023. Toimijoidemme lähestyessä häkkiä Haro räyhäsi häkkikaverilleen Verokoiralle, eikä antanut tämän tulla aluksi kopin päältä pois. Haroa jännittää kovasti uusien ihmisten vierailu eikä hän alkuun uskalla tulla kopista ulos, mutta pikkuhiljaa uskaltautuu etutassuilla lähemmäs. Haro hakee namit kädestä, joten reippauttakin on nähtävillä! Harolle lisätty uusia kuvia ja videoita.

12.2022

Haro aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Haro saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Haro on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.