Päivitetty 07.12.2022

Kotia etsivä koira: NIKLAS


Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
kastroitu


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen
adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
6.12.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Aktiivimme tapasivat upean Niklaksen syyskuussa. Niklas on tullut tarhalle korona-aikana. Adina ei muista tarkkaan miten Niklas päätyi tarhalle, sillä samoihin aikoihin tarhalle tuli lukuisia muitakin koiria.

Niklas asuu tällä hetkellä tarhan sisäpihalla vapaana ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Niklas on sopuisa kommunikoija ja se pärjää hienosti isossa koiraporukassa myös tarhaoloissa, jotka ovat koirille haastavat ja joissa konflikteja aiheutuu herkemmin. Niklas on ystävällisen, iloisen ja lempeän oloinen. Kun aktiivit saapuvat, Niklas osoittaa kiinnostuksensa häntä iloisesti heiluen mutta pysyy kuitenkin hieman etäämmällä. Niklas vaikuttaa siis hieman varovaiselta ja tottumattomalta. Namit maistuvat sekä kädestä että maasta etsiessä.

Koska Niklas on ollut ulkokoira, tulee hän omassa kodissa tarvitsemaan aikaa ja rauhaa totutellessaan ja oppiessaan kotikoiran elämään. Kaikkiin kotikoiran taitoihin tulee siis tutustuttaa rauhassa, aikaa antaen ja kärsivällisesti positiivisin keinoin ja koiran ehdoilla. On tärkeää muistaa, että Niklaksella ei ole kokemusta kotikoiran elämästä, kuten esimerkiksi valjaista, hihnassa kävelystä, sisäsiisteydestä tai ylipäätään sisällä ihmisten kanssa asumisesta. Niklas voisi sopia toisen koiran kaveriksi joka olisi auttamassa Niklasta kotiutumaan kotikoiran elämään.
Aktiivisen oloinen Niklas tarvitsee tulevassa kodissa paljon liikuntaa ja aktivointia kunhan on saanut hengähtää ensin ja levätä matkaväsymystä pois.

Niklas etsii kotia jo hieman koirakokemusta omaavasta kodista ja sille etsitään kotia muualta kuin keskustaympäristöstä. Parasta olisi jos Niklakselle olisi kodissa reipas koirakaveri tueksi ja malliksi, mutta tietyin edellytyksin Niklasta voidaan ajatella ainoaksikin koiraksi. Aivan pienten lasten perheeseen emme Niklasta tottumattomuuden ja suurehkon kokonsa vuoksi ensisijaisesti suosittele.

Niklas on kooltaan 60 cm korkea ja painaa noin 22 kg. Väritykseltään upea ruskeankirjava ja isohkot luppakorvat. Ikäarvio Niklakselle on 2,5 vuotta. Niklas on kastroitu.


Päivitykset
6.12.2022

Niklas tassutteli etsimään omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Niklas saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Niklas on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii: Salla Honkapää

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.