Kodin saanut koira: PAPAIJA

Syntymäaika: 10/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja taustat
6.10.2023

Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä.

Papaijan matka adoptio-ohjelmaan on ollut tapahtumarikas. Papaija löytyi 8 pennun kanssa Luizaa välillä auttavan eläinrakkaan paikallisen naisen Ginan naapurin pihasta. Kaksi pennuista sai kodit Romaniasta, mutta loput oli paikallisten mielestä liian rumia. Emo ja kuusi pentua jäivät Ginan naapurin pihalle, mutta naapuri ei antanut niille vettä tai ruokaa. Gina kävi kuitenkin antamassa emolle ja pennuille ruokaa ja vettä, jotta ne pärjäisi elämänsä alkuun.

Pennut pääsi kuitenkin vaeltamaan kadulle ja on suoranainen ihme, ettei yksikään niistä jäänyt auton alle. Luizan mies Stefan ajoi 14.9.2023 melkein pentujen päälle, koska ne oli yllättäen tiellä. Onneksi Stefan ehti jarruttaa ja vältti osumasta pentuihin. Ja pentujen onneksi Luiza ja Stefan kävivät pelastamassa pennut heti samana päivänä.

Luiza päätti ottaa myös emon luokseen turvaan, koska se oli hyvin laihassa kunnossa ja olisi voinut jäädä auton alle. Papaijaa ei ole vielä steriloitu pentujen imettämisen vuoksi.

Kuvaus Papaijan luonteesta:

Papaija asuu Luizan ja Stefanin luona ja on tavannut sisätiloissa myös muita koiria ja kissoja. Luizan ja Stefanin luona Papaijalla on mahdollisuus ulkoiluun pihalla 3 nartun ja 1 uroksen kanssa, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. Papaija on myös ok kissojen kanssa.

Papaija vaikuttaa lempeältä ja tasapainoiselta. On kiinnostunut ja pienen ujostelun jälkeen halukas tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Jännitys vieraita ihmisiä kohtaan purkautuu huulien nuoleskeluna ja varovaisena matalana hännän heilutuksena, jotka on selkeästi koiran rauhoittavia signaaleja. Vaikuttaa helposti alistuvalta. Papaija on myös kärsivällinen kun se nostetaan pentuaitaukseen pentujensa keskelle ja osaa toimia niiden kanssa hienosti.

Tuttujen ihmisten kanssa Papaija on osoittautunut sylimyyräksi ja vaikuttaa suorastaan palvovan häntä pelastanutta pariskuntaa. Jännittävissä tilanteissa Papaija hakeekin herkästi Stefanista turvaa menemällä ihan häneen kiinni rapsuteltavaksi. Jännityksen lauetessa alkaa nauttia vieraankin ihmisen silityksestä.

Syliin nostaessa Papaija saattaa jännittyä ja jäätyä, mutta palautuu nopeasti. Pannan laitto jännittää kovasti ja se yrittää kuopsuttaa pantaa tassuilla pois. Varusteita ja käsittelyä tulee siis varmasti uudessa kodissa harjoitella mukavaksi kärsivällisesti.

Herkut maistuvat, mutta ei ole erityisen perso. Ihmiset ja haistelu kiinnostavat pihalla herkkuja enemmän.

Papaija on kaunis ja sympaattinen pieni tyttö, jolla on upea beigenharmaa turkki mustin merkein. Vielä vähän hoikassa kunnossa, joten painoa saisi tulla lisää. Rakenteellisesti on myös huomioitava pitkän selän aiheuttamat mahdolliset vaivat elämän aikana, mutta tässä vaiheessa ei ole huomattavissa mitään erityistä liikkumisessa.

Päivitykset:

16.12.2023

Onnekas Papaija on viimein matkustanut omaan kotiinsa! Onnea Papaija ja perhe!

20.10.2023

Onnekas pieni Papaija on varattu ikiomaan ihanaan kotiinsa. 

6.10.2023

Papaija aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

_____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Papaija saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Papaija on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Veera Papinoja

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: