Kodin saanut koira: HÄSÄÄ

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.12.2021

Carpen tarha sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Bukarestista Mitrenin kylässä ja sitä ylläpitää Carpe-yhdistys. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016 ja Carpen tarha rakennettiin yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Normaalisti Carpen tarhalla asuu noin 120-140 koiraa, mutta nyt koronavuosien jälkeen jopa 195 koiraa, sillä koronan aikana koiria on hylätty kiihtyvässä tahdissa ja toisaalta adoptio-ohjelma ei ole pyörinyt samanlailla matskustusrajoitteiden vuoksi. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuosina 2012-2016. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.

Carmen käy tarhalla lähes joka päivä ja lisäksi tarhalla asuu nyt koirien lisäksi ympärivuotisesti romanialainen pariskunta, joka pitää koirista tarhalla huolta päivittäin.

Häsää on nimensä mukainen häsäinen ja hyväntahtoinen koheltaja. Hän on niin iloinen kaikesta, että menee ihan sekaisin eikä tiedä miten olla, kun ihmiset häntä lähestyvät. Häsää on energinen ja elämäniloinen tyttö, joka rakastaa ihmisiä ja on hyvin sosiaalinen ja hyvällä tavalla itsevarman oloinen. Häsää tulee iloisesti pyytämään huomiota vierailtakin ihmisiltä ja jää onnellisena rapsuteltavaksi. Heittäytyy myös vauhdissa selälleen syliin. Häsää on ihanan energinen hassuttelija, jolle tarhaelämä on varmasti vaikeaa, sillä siellä Häsää ei pääse purkamaan energiaansa muuta kuin hyppimällä ja koheltamalla. Kotioloissa säännöllisellä liikunnalla ja muulla aktivoinnilla Häsäästä kuoriutuisi varmasti hieman tasaisempi persoona.

Häsään  on arvioitu olevan noin 2-3 vuotias. Häsää on aikuinen koira ja kooltansa noin 60cm korkea ja painoa löytyy 25-30kg, sisältäen reilusti iloa, avoimuutta ja rakkautta.

Häsää etsii kotia, jolla on mahdollisuus tarjota sille paljon koiramaista tekemistä ja aktivointia, sekä lempeästi opastaa sitä kotikoiran elämään. Häsää on iloinen koheltaja, joten tulevalta kodilta vaaditaan kärsivällisyyttä sekä ymmärrystä ohjata ja kouluttaa sitä positiivisin ja koiralähtöisin menetelmin. Hän tulee varmasti kaipaamaan kotona paljon aktivointia ja tekemistä ja sopisi varmasti hyväksi  harrastuskaveriksi ja toveriksi vaikkapa pidemmillekin retkille.

Häsää sopisi varmasti hyvin ainoaksi koiraksi, mutta sitä voidaan ajatella myös oman kokoisensa reippaan uroksen kaveriksi. Häsää ei ole tarhaoloissa mahdottoman kova haukkumaan, se ei yhdy mukaan vaikka muut ympärillä hakkuvatkin. Niinpä Häsään asumismuoto voisi olla mikä vain.


Päivitykset

7.3.2022
Häsää, uudelta nimeltään Rosie, matkusti omaan kotiin Suomeen 26.2.2022.

11.1.2022
Uusi vuosi toi tullessaan parhaan mahdollisen uutisen Häsäälle. Häntä odottaa Suomessa ikioma koti.

5.12.2021
Myöhästyneet pävitykset lokakuun Romanian reissulta saavuttivat vihdoin Häsäänkin sivun. Häsää on edelleen oma itsensä, iloinen ja innoissaan vierailijoista ja onnellinen kaikesta saamastaan huomiosta. Häsää todella rakastaa ihmisiä, mutta vaikka vieraiden saaminen häkkiin onkin kierroksia nostattava tilanne, pystyy Häsää yllättävän pian rauhoittumaankin. Häsää vaikuttaisi olevan varsin namien perään, joten sitä olisi varmasti helppoa kouluttaa herkkujen avulla. Ruoka onkin Häsäälle tärkeä asia varsinkin stressaavissa tarhaolosuhteissa ja se saattaa puolustaa ruokaansa toisilta korilta.

Lisätty uusia kuvia ja videoita hurmaavasta Häsäästä!

2.9.2021
Saimme ihania videoterveisiä Carpen tarhalta ja Häsäältä! Iloinen tyttö otti vieraat innostuneena vastaan ja oli valmis tekemään mitä vain, saadakseen vähän huomiota ja rakkautta. Löydät sydämen sulattavat videot alta.

28.7.2021
Häsää aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Häsää saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Loudi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Häsään yhteyshenkilönä toimii: Salla Honkapää

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: