Kodin saanut koira: HERRA POMELO

Syntymäaika: 2016/2017
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
31.10.2020
Romaniassa lähellä Mitrenin kylää on Carpen tarha. Carpe on romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jota on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carpella on noin 100 koiraa, joista huolehtii tarhan yhteydessä asuva, suomesta Romaniaan muuttanut Veera. Carpella eläimillä on paremmat oltavat moneen muuhun paikkaan verrattuna, sillä täällä eläimet pääsevät eläinlääkäriin tarvittaessa ja olosuhteista on tehty mahdollisimman hyvät koiria ajatellen. Kantavana ajatuksena tarhaa suunniteltaessa olikin se, että koirille saataisiin niin hyvä paikka oleilla, kuin se nyt tarhaolosuhteissa vain on mahdollista.

Joulukuussa 2019 aktiivimme Jenni, Stefanie ja Janette tekivät reissun Romaniaan. Reissuja Romaniaan tehdään Kulkureiden aktiivijäsenten toimesta noin kahden kuukauden välein. Joulukuisella reissulla aktiivimme suuntasivat myös Carpen tarhalle. Tarhalle päästäkseen aktiivien piti jättää auto parkkiin jonkin matkan päähän ja jatkaa loppumatka tarhalle kävellen. Tämä siitä syystä, että tie Carpen tarhalle menee sateiseen aikaan todella huonoksi eikä ole ajokelpoinen.
Tarhalla aktiivejamme odotti mm. iloinen Herra Pomelo.  Pomelo oli aiemmin asunut tehdasalueella, mutta viettänyt aikaansa paljon läheisellä autotiellä. Tästä syystä Carmen poimi Herra Pomelon kyytiinsä, jotta komea herra ei vain jäisi auton alle. Vieraat ihmiset Pomelo ottaa vastaan iloisesti, avoimesti ja kiinnostuneesti. Se on selkeästi sosiaalinen, mutta ei erityisen aktiivinen eikä turhia häsellä. Kaiken kaikkiaan Herra Pomelosta tulee hyvin tasapainoinen vaikutelma
Tällä hetkellä Pomela jakaa häkkinsä narttukoiran kanssa, jonka kanssa se tulee mainiosti toimeen, vaikka Pomelo onkin todella täpäkkä ruoan suhteen. Sen sijaan viereisen häkin uroksen kanssa Herra Pomelo on ottanut yhteen melko pahasti ja tästä syystä Herra Pomeloa ei tulla luovuttamaan kotiin, jossa on jo entuudestaan toinen uros.

Herra Pomelo on noin 2-3-vuotias, noin 55 cm korkea ja painaa noin 21 kg. Sen reunahampaissa on hieman kulumaa, joten tulevan kodin tulee varautua hampaiden tarkkailuun ja huoltoon.

Päivitykset
31.10.2020
Upea herrasmies Herra Pomelo teki elämänsä matkan Romaniasta Suomeen ja kohtasi ikioman perheensä tänään Tuusulassa.

7.9.2020
Herra Pomelo on tänään varattu omaan kotiin, jossa perhe jo kovasti odottelee tätä komistusta saapuvaksi!

12.6.2020
Lisätty video Herra Pomelolle. Missä on tämän hurmaavan herran koti?

16.12.2019
Komea Herra Pomelo aloitti kodinetsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Herra Pomelo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Herra Pomelo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviinluovutussopimukseen,oppaaseenkotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen jakustannuksiin.

Herra Pomelon yhteyshenkilönä toimii Jenni Ankelo

Pomelo toukokuussa 2020 Carpen tarhalla.

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: