Kodin saanut koira: INGER (nyk. Armi)

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.7.2023

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120-150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen vuoksi koirien määrä tarhalla on tällä hetkellä noin 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Inger on elänyt Carpen tarhalla jo jonkin aikaa yhdessä tyttärensä kanssa. Alkujaan Inger on peräisin paikalliselta, koiria hamstranneelta ihmiseltä, joka joutui luopumaan osasta koiria naapurien valituksen vuoksi. Nyt Ingeriä potkaisi onni, sillä hän sai mahdollisuuden oikeaan kotiin ja oikeaan koiranelämään päästyään Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Inger on kaikin puolin herttainen ja tuttavallinen koira, oikea kultamussukka. Inger ottaa Kulkurien aktiivit ja tarjolla olevat rapsutukset vastaan innokkaasti kopin katolla seisten. Peppurapsuista Inger vaikuttaa pitävän, sillä peppu oikein keikuu rapsujen tahtiin. Namitkin hieman tuhtiin kuntoon päässeelle rouvalle maistuvat. Inger on ihmisten suhteen kiinnostunut ja avoin, nousee mm. seisomaan ihmistä vasten. Inger ei säikähdä kosketusta vaan vaikuttaa olevan luontevasti ihmisen seurassa. Myös toiset koirat ovat Ingerille ainakin tarhaoloissa ok.

Arvion mukaan Inger on noin 9 vuotta vanha, eli seniori-ikään ehtinyt koira. Tämä tarkoittaa sitä, että edessä on todennäköisesti jonkinlaista vanhuudenvaivaa, vaikka mitään ei tarhaoloissa olekaan toistaiseksi havaittavissa. Seniorikoirat tarvitsevat myös muita tiheämmin eläinlääkärikäyntejä terveydentilan seuraamiseksi. On tärkeää, että tuleva omistaja ymmärtää mitä seniorikoiran kanssa eläminen tarkoittaa ja kykenee sitoutumaan iäkkäämmän koiran tarpeisiin. Edellytämme lisäksi uudelta omistajalta koiralähtöistä asennetta koiran kanssa elämiseen.

Inger on noin 50 cm korkea ja painaa arviolta jopa yli 25 kiloa. Inger on pulskassa kunnossa, ja tulee tarvitsemaan todennäköisesti laihdutuskuuria.

Päivitykset

17.12.2023

Monen vuoden tarhalla olon jälkeen Inger on vihdoin matkustanut oman perheensä luokse ja käyttää nykyisin nimeä Armi. Onnea Armi ja Armin perhe!

14.11.2023

Inger on varattu omaan kotiin ja hän pääsee viettämään onnellisia eläkevuosia rakastettuna perheenjäsenenä.

4.7.2023

Kuvankaunis Inger etsii nyt kotiaan Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä. Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Inger saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Inger on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Ilona Lahti-Nuuttila

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: