Kodin saanut koira: JULIE (nyk. Java)

Syntymäaika: 4/2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhalla asuu koirien lisäksi suomalainen eläinsuojelija Veera, jonka ansiosta tarhan koirat saavat ihmisistä positiivisia kokemuksia ja joka huolehtii niiden tarpeista mahdollisimman hyvin.

Carmen oli huomannut Julien ihan pienenä pentuna Soldanun kylässä ja yrittänyt saada kolme viikkoa pientä Julieta luokseen. Lopulta paikallinen lapsi onnistui saamaan Julien kiinni ja lapselta Julie päätyi Carmenille ja Carpeen.

Julie asustelee kahden pennun, Mayurin ja Kayan kanssa. Tämä kolmikko tulee oikein hyvin keskenään toimeen. Julie voisikin hyötyä ystävällisesti koirakaverista tulevassa perheessään. Tuttujen ihmisten kanssa pieni Julie on reipas ja käyttäytyy pentumaisesti, mutta vieraiden ihmisten vierailu hämmentää tyttöstä kovasti. Julie hakeekin turvaa Kayasta ja kopista. Kun Stefanie menee Julien lähelle namien kanssa, antaa rapsuttaa ja heiluttaa häntää. Julie on ollut vasta vähän aikaa tarhalla ja tilanne on uusi, joten tyttönen tarvitsee vielä aikaa, mutta varmasti reipastuu vielä lisää ajan myötä. Tulevan perheen on hyvä huomioida, että tyttönen tulee tarvitsemaan tukea kaikkeen uuteen tutustumisessa ja uuteen elämään sopeutumisessa.

Julie on tällä hetkellä noin 35cm ja 6 kg. Julie on pötkylänmallinen koira ja on  tärkeää, ettei niveliä rasittavaa ylipainoa kerry.

Päivitykset
22.2.2020
Julie lensi kotiin omaan perheensä luo ja sai uuden nimen, Java. Paljon onnea yhteiseen tulevaisuuteen Java ja perhe!

18.1.2020
Pieni Julie ei kauaa joutunut odottamaan, hänet on nyt varattu ja hän pääsee pian lentämään omaan kotiin.

19.12.
Suloinen hörökorva Julie tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan.

_________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Julie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Julie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: