Kodin saanut koira: KAHUNA

Syntymäaika: 8/2018
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
(päivitetty toukokuu 2019)
Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia koiria ja näiden jälkeläisiä. Sterilointien  ja tiedon lisäämisen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa, jotta koirien määrä joskus vähenisi. Kevät on kodittomien pentueiden sesonkiaikaa. Pentuja syntyy pilvin pimein ja vaikka romanialaiset eläinsuojelijat tekevät enemmän kuin kaikkensa, vain pieni osa pennuista päätyy hyvien ihmisten hoivaan. Näistäkin pennuista parvovirus vie ison osan, joten vain hyvin pieni osa selviää ensimmäisten elinkuukausien ohi. Ja tästä pienestä osasta vielä pienempi osa on niin onnekkaita, että löytää tiensä One Rescue Associationin henkilökunnan suojiin ja sen myötä Kulkurien adoptio- ohjelmaan.

Kahuna on yksi niistä onnekkaista, joilla on nyt mahdollisuus löytää oma perheensä Suomesta. Sen rokotusohjelma on edennyt siihen pisteeseen, että se voi nyt alkaa etsimään kotiaan. Kahuna asuu muiden pentujen kanssa ja tulee niiden kanssa toimeen. Se on ujonpuoleinen, hiukan raasu, mutta rohkaistuu, kun saa tutustua asioihin ja ihmisiin omaa tahtiaan. Varovaisen luonteensa johdosta sille etsitään kotia, jossa ei ole pieniä lapsia ja sen kodin tulisi sijaita muualla, kuin kaupungin keskustassa. Sen kokemukset ympäröivästä maailmasta ovat varsin rajalliset, joten kodin tulee olla valmis ohjaamaan ja tukemaan sitä kärsivällisesti ja johdonmukaisesti sen tutustuessa uuteen kotiinsa ja sen ympäristöön. Reipas koirakaveri kotona auttaisi varmasti Kahunaa, mutta se varmasti nauttisi myös saadessaan perheensä koko huomion. Kahuna on nuori koira ja se tulee tarvitsemaan myös paljon aktiviteettia ja virikkeistämistä, jotta se pysyy tyytyväisenä.

Kahuna on noin 45 cm/12 kg. Se on kaunis sirorakenteinen ja pitkäjalkainen tyttönen.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan
20.7.2019
Tänään Kahuna teki elämänsä tärkeimmän matkan ja lensi Suomeen omaan kotiin. Onnea yhteiseen tulevaisuuteen suloinen Kahuna ja perhe!


2.7.2019
Suloinen Kahuna saa tänään elämänsä parhaita uutisia. Hänet on varattu omaan kotiin Suomeen, joten hän pääsee pian pois tarhalta opettelemaan rauhassa kotikoiran elämää.

16.5.2019
Aktiivit tapaavat suloisen Kahunan sisäpihalla isossa koiraporukassa. Kahuna tulee aktiivien lähelle, mutta ei uskaltaudu ihan kosketusetäisyydelle. Kahuna ei ole pihalla olevassa koiraporukassa se kaikista vilkkain, mutta ei kuitenkaan vetäytyvinkään. Kahuna vaikuttaa luonteeltaan melko rauhalliselta koiralta.  Kahuna intoutuu vähän juoksemaan ja leikkimään koirakaverin kanssa. Kahuna hyötyisi varmasti rauhallisemmasta ympäristöstä, jolloin tämä kaunis siro tyttö pääsisisi paremmin puhkeamaan kukkaan. Isossa koiraporukassa Kahunan kohdalla on riski, että se  jää reippaampien varjoon ja muuttuu ujommaksi. Kahunan olisikin hyvä päästä pian omaan kotiin. Koska Kahuna on hieman ujo, on tulevan perheen hyvä varautua opettelemaan Kahunan kanssa tytölle uusia asioita rauhallisesti ja Kahunalle sopivassa tahdissa.


5.3.2019
Kahuna palaa etsimään sitä ikiomaa kotiaan. Sillä on Romaniassa testeissä todettu ESBL-bakteeria, joten tulevan perheen tulee tutustua aiheeseen huolella ennen adoptointia. Kahuna tullaan testaamaan uudelleen, kun se varataan omaan kotiin.

17.2.2019

Suloinen Kahuna saa tänään hyviä uutisia! Se on varattu omaan kotiin Suomeen ja lentää kotiin pian.

31.1.2019
Kahuna aloitti kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Kahuna saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kahuna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: