Kodin saanut koira: CLARICE (nyk. Savu)

Syntymäaika: 05/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostautunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan tiloissa asuukin pari sataa koiraa. Suuri osa koirista, varsinkin pennuista, tulee Onevetin lähiympäristöstä, joka on yleinen koirien hylkäyspaikka, sillä ihmiset tietävät Onevetin työntekijöiden poimivan ne sieltä turvaan. Clarice ja siskona Beatrice & Alarice tuotiin lokakuussa 2017 Onevetin klinikalle steriloitavaksi sterilointipäivän yhteydessä, mutta hyvin tyypilliseen romanialaiseen tapaan, kukaan ei tullut niitä enää hakemaan. Alarise ja Beatrice ovat jo löytäneet oman kodin. Clarice oli kuitenkin tarhalle tullessaan niin arka, että sitä ei vielä silloin otettu mukaan adoptio-ohjelmaan. Tyttö on kutienkin reipastunut ja valmis aloittamaan oman kodin etsimisen.

Tämä ihana tyttönen asustaa tällä hetkellä koirakaverin Anisan kanssa ulkopaddocissa. Clarice on hieman ujo ja odotteleekin hetken, ennen kuin lähestyy vierailevia aktiiveja. Clarice rohkaistuu hakemaan nameja vierailijoiden kädestä, mutta peruuttaa sitten hieman taaemmas, eli ei uskalla jäädä ihan vierailijoiden läheisyyteen. Clarice tukeutuu hänta rohkempaan Anisaan, mutta jää ehkä myös vähän Anisan jalkoihin. Clarice sopisi parhaiten rauhalliseen aikuiskotiin, jossa on jo koirakokemusta ja jossa annetaan Claricen sopeutua uuteen elämään rauhassa ja omaan tahtiin.

Clarice on noin 40-45 cm ja 12 kg, siro nuori tyttö.

Päivitykset
20.7.2019
Suloinen ja herkkä Clarice on tänään lentänyt omaan kotiin Suomeen. Claricea matka jännitti kovasti, mutta kotona sitä odotti koirakaveri, joka heti lievitti Claricen jännitystä. Heistä tulee varmasti parhaat kaverit. Onnellista yhteistä tulevaisuutta Clarice ja perhe!


16.6.2019
Herkkä Clarice on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

16.5.2019
Clarice aloittaa oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Clarice saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Clarice on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: