Kodin saanut koira: KARKKI, SUOMESSA

Syntymäaika: 10/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

31.3.2016
Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Karkin tapauksessa pentueen kolme pentua löytyi rakennustyömaalta Cosoban kylältä kolmisen kuukautta sitten ja ne pääsivät sieltä turvaan OneVetin tarhalle. Yksi niistä kuoli parvoviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin, mutta Karkki ja sen veli Kepponen selvisivät ja pääsevät nyt etsimään omaa kotiaan Suomesta. Ne ovat molemmat normaaleja reippaita ja iloisia pentuja. Hännät heiluvat koko ajan. Ikää pennuilla on nyt noin 5-6 kuukautta ja ne vaihtavat hampaita. Niiden olisi hyvä päästä opettelemaan kotikoiran elämää mahdollisimman pian. Pennut ovat nyt noin 8 kg:n painoisia ja tulevat olemaan aikuisena keskikokoisia.

26.5.2016
Aktiivimme tapasivat Karkin veljineen toukokuisella matkallaan Romaniaan. Karkki on nimensä veroinen suloinen koiran pentu, jota hieman jännittää uusi tilanne. Se on kuitenkin sosiaalinen ja kiltti, helpon oloinen koiranpentu.

7.6.2016
Lisätty herttaisesta Karkista video.

25.6.2016
Lisätty video kaksikosta.

15.7.2016
Mikä kaunotar Karkista on kasvanutkaan! Sen menojalka vipattaa edelleen, kuten koirakakaralla kuuluukin ja se suhtautuu avoimen uteliaasti kaikkeen uuteen. Jos olohuoneesi matot kaipaavat uudelleenjärjestelyä, Karkin avulla se onnistuu varmasti. Lisätty kuva kesäkuulta.

27.7.2016
Lisätty uunituore video Karkista.

28.9.2016
Syyskuu toi mukanaan paitsi viilenevät illat, myös Kulkurien aktiivit. He kertovat Karkin olevan ihana tyyppi, jolla on vain puolikas häntä. Karkki on huomattavasti rauhallisempi kuin veljensä ja se viihtyy sylissä antaen käsitellä itseään moitteettomasti. Perusluonteeltaan Karkki on innokas ja utelias, joskin se tulee tarvitsemaan aikaa ja kärsivällisyyttä opetellessaan kotikoiran saloja.

Lisätty uusi video.

14.11.2016
Karkki alkaa olemaan jo aikuinen ja siirtyykin sen myötä etsimään kotiaan aikuisten kategoriasta. Tapasimme hurjan suloisen, edelleen hieman kuuttia muistuttavan Karkin marraskuun viilenevässä illassa ja olisi niin kovin, kovin hienoa nähdä Karkki vihdoin oman kodin lämmössä. Karkki on edelleen paljon veljeään rauhallisempi ja meinaakin jäädä höseltävän, puolta isomman veljensä jalkoihin. Karkin piskuinen häntä korvaa heiluvuudessaan pituutensa mennen tullen ja pienestä koostaan huolimatta tekee häkissään korkeita, yli metrin loikkia.

Karkista on kasvanut 45-senttinen ja noin 15-kiloinen koira täynnä iloa ja riemua.

Lisätty pari kuvaa sekä video marraskuulta.

8.1.2017
Romaniassa on viime päivinä satanut todella paljon lunta ja pakkanen on öisin laskenut jopa lähelle -20 astetta. Vaikka koiralla olisi kuinka paksu turkki ja kopissa olkea lämmikkeenä, sillä on kylmä. Pahimmat pakkaset ovat taas tällä erää väistymässä ja Karkki pääsi Ioanan kanssa hetken telmimään vapaana pehmeässä lumessa. Voi sitä riemua! Karkin kuuluisikin olla omassa kodissaan nauttimassa lumileikeistä ja sen jälkeen nokosista lämpimällä pedillä. Olisiko sinun sydämesssäsi ja kodissasi tilaa kiltille, iloiselle ja ihmisrakkaalle koiralle?

Lisätty video Karkin lumileikeistä.

28.1.2017
Lisätty riemukas video Karkista ja lumesta. Ja samaan syssyyn Karkille järjestyi paikka 5.2. Suomeen saapuvalta Kulkuri-lennolta, joten ilopilleri on pian tavattavissa kotihoidossa. Parasta tietenkin olisi, jos se saisi matkustaa ihan ikiomaan kotiinsa.

5.2.2017
Karkki on saapunut kotihoitoon Suomeen, Helsinkiin. Sitä voi siellä käydä katsomassa sovitusti. Olethan tarvittaessa yhteydessä Karkin yhteyshenkilöön.

Lisätty kuva Suomessa olevasta Karkista.

13.2.2017
Karkki on nyt puolisentoista viikkoa viettänyt Suomessa. Alun pahin jännitys alkaa pikkuhiljaa hellittää. Se on vihdoin uskaltautunut lattialta sänkyyn ja sen kerran hoksattuaan se onkin nukkunut sängyllä onnellisena aina, kun siihen on ollut mahdollisuus. Pari päivää sitten sen tapasi Kulkurien kautta kodin saaneen Eddien ja kotihoitaja kertoi Karkin selkeästi pitävän koiraseurasta. Karkki on Romaniassa kasvanut veljensä Kepposen kaverina, joten Karkki pitäisi varmasti ainakin uroksen seurasta. Päivitämme lisää kuulumisia lähipäivinä.

Lisätty pari kuvaa Karkin ja Eddien yhteislenkiltä.

14.2.2017
Karkki on kotihoitajan kertoman mukaan viittä vaille täydellinen koira. Vaikka sitä jännittääkin bussit, ratikat ja kovat ja uudet äänet, se ei rähjää eikä pidä muutakaan meteliä. Muiden koirien kanssa se tulee hyvin toimeen, mutta uudet ihmiset saavat sen vielä hiukan varuilleen. Kotihoitajaansa se luottaa jo hakeutuu öisin kylkeen nukkumaan. Sisäsiisteyden kanssa on vielä hiukan opettelemista, mutta senkin kanssa edistytään koko ajan. Se on muutaman kerran ollut parin tunnin ajan yksin kotona. Yksinoloa on kuvattu ja se on sujunut mallikkaasti. Hihnakävelyn Karkki taitaa mallikkaasti, joskin se saattaa vetää hiukan, jos vastaan tulee jokin jännittävä asia. Karkki ei ole Suomessa ollessaan haukkunut vielä kertaakaan. Kaikkiaan Karkki on elämäiloinen koira, joka oppii pikkuhiljaa suomalaiseksi koiraksi.

Lisätty kuvia.

18.3.2017
Suloinen Karkki on tänään varattu omaan kotiin.

19.3.2017
Karkki on matkustanut omaan loppuelämän kotiinsa. Onnea matkaanne, Karkki ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Karkki saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Karkki on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Karkin yhteyshenkilö: Maarit Auranen

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1321360784595259/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1310749912323013/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Kepponen ja Karkki (loppuosassa) marraskuussa 2016:

28.9.2016, Karkki opettelee hihnakävelyä:
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1203645543033451/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

7.9.2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1185259484872057/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

27.7.2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1149419391789400/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Karkki ja Kepponen 21.6.2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1125194657545207/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Karkki kesäkuussa 2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1111710405560299/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

Toukokuu 2016
[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1111703838894289/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: