Kodin saanut koira: KITA

Syntymäaika: 2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
22.4.2018
Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Joskus koiralla käy onni, ja sen omistaja vie sen eläinsuojelijan luokse kadun tai kunnallisen tarhan sijaan. Kitalla on aiemmin ollut rakastava koti. Elämänmuutoksen vuoksi perhe joutui luopumaan siitä ja niinpä se päätyi Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun kautta Carpen uudelle tarhalle.

Kita on luonteeltaan tyypillinen alkukantaisia rotuja edustava koira. Se on ihmisiä kohtaan lempeä ja kohtelias, mutta samalla myös omanarvontunteva ja vahva ja itsenäinen persoona. Tuttuja ihmisiä kohtaan se on äärimmäisen rakastava ja uskollinen, mutta vieraat eivät sitä juurikaan kiinnosta. Kita on tottunut käsittelyyn ja se osaa kulkea hienosti hihnassa. Se ei lenkillä juurikaan välitä ympärillä olevasta hälinästä. Kita on rauhallisen ja tasapainoisen oloinen, mutta tällä hetkellä selvästi turhautunut tarhalla liikunnan ja tekemisen puutteeseen.

Kita on näyttävä koira. Se on noin 65 cm korkea ja painaa ainakin 35 kiloa. Siinä on selvästi vahvempia rotuja, joten Kitalle etsitään kotia jolla on kokemusta alkukantaisista ja vahvaluontoisista koirista. Kita luovutetaan ainoastaan ainoaksi koiraksi. Sillä on jonkin verran vahtiviettiä, joten se luovutetaan vain rauhallisemmalle alueelle.

4.7.2018
Ihana Kita on eilen jättänyt Romanian tomut taakseen ja lentänyt oman perheensä luokse Suomeen. Hurjasti onnea koko perheelle!

28.5.2018
Kultainen Kita pääsee pian jättämään tarhaelämän taakseen, sillä se on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

22.4.2018
Kita aloitti kodin etsinnän Kulkurien sivuilla.

___________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kitan rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille voidaan tehdä kotikäynti ennen koiran varausta.

Kita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: