Kodin saanut koira: KOKO

Syntymäaika: 2008
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

11.12.2015
Kun ajattelemme Romanialaista koditonta koiraa, mieleemme nousee ensimmäisenä kuva kadulla vaeltavasta, sinne julmasti hylätystä koirasta. Valitettavasti kuva ei ole väärä, vaan karua paikallista todellisuutta. Suhtautuminen koiriin ja käsitys hyvästä eläimenpidosta on Romaniassa täysin toinen kuin meillä Suomessa. Toki ja onneksi maasta löytyy kuitenkin myös toista katsontakantaa edustavia ihmisiä jotka hoitavat eläimensä hyvin ja joille ne ovat rakkaita perheenjäseniä. Yksi näistä, rakastetuista on hieman varttuneempaan ikään ehtinyt Koko, joka on saanut nauttia elämästä omassa kodissa yhdessä viiden muun pikkukoiran kanssa. Hiljattain Kokoa kuitenkin kohtasi suuri suru, kun sen omistaja, iäkäs nainen kuoli. Naisella ei ollut perhettä, joten koirat jäivät vaille kotia. Kulkureiden yhteistyökumppani, eläinsuojelija Carmen Mandescu kuuli näistä koirista äitinsä ystävältä joka asuu samassa kylässä edesmenneen omistajan kanssa. Carmen ei luonnollisesti voinut jättää koiria oman onnensa nojaan, vaan ajoi 300km Strehaian kylään ja nouti koirat turvaan. Tällä hetkellä pikkuiset hännänheiluttajat asuvat Carmenin ystävän luona. Tämä ratkaisu on kuitenkin väliaikainen ja niinpä Kokon ystävineen on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta, osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa.

Koko on luonteeltaan hyvin ystävällinen pikkukoira. Se on sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Vaikka Kokolla on ikää jo hieman enemmän, se jaksaa leikkiä ja touhottaa mukana arjen askareissa. Sen ei ole kuultu juurikaan haukkuvan, joten rouvan koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Koko vaikuttaa olevan fyysisesti kunnossa ja siitä on varmasti pidetty hyvää huolta läpi elämän. Hampaat rouvalla ovat puhtaat. Kokolla on korkeutta noin 35cm ja painoa noin 6-7kg.

21.12.2015
Iloisia uutisia. Koko on varattu omaan kotiin.

31.1.2016
Herttainen Koko saapui omaan kotiin 30.1.2016. Kaikkea hyvää tulevaan, Koko!

———————————————————————————————————————————-

 

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: