Päivitetty 15.02.2016

Kodin saanu koira: LEA


Lea 10/15

Lea 10/15

LEA

* Syntynyt 03/15

* Narttu

*Steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

 

28.6.2015
Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden toivon paremmasta elämästä. Yksi näistä onnekkaista on Lea-pentu, joka syntyi pellon reunalle viiden pennun pentueeseen. Valitettavasti pennuista hengissä selvisi vain kolme. Pentueen emon omistaja ei halunnut koirista huolehtia, joten hän hylkäsi ne kylmästi kadulle asuinalueen lähelle “etsimään ruokaa ja suojaa”. Pentueen onneksi paikalle osui hyväsydäminen nainen, joka halusi auttaa koiria. Nainen soitti Kulkureiden Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, eläinsuojeluyhdistys Asociatia Duo Sansan aktiiville, Carmen Mandesculle ja pyysi tätä ottamaan pennut turvaan Glinan tarhalle. Tarha on kuitenkin tällä hetkellä ääriään myöten täynnä koiria, joten uusia tulokkaita ei sinne voitu ottaa. Pentujen löytäjä ei eläinrakkaana ihmisenä voinut jättää pikkuisia kadulle, joten hän päätti rakentaa pihallensa pienen koirasuojan, jossa Lea sisaruksineen saa olla niin kauan kuin ne löytävät omat kodit.

Lea on luoteeltaan reipas ja leikkisä, kuten normaalin pennun kuuluukin. Pentueen löytäjä perheineen viettää päivittäin aikaa koirasuojalla, joten pennut ovat tottuneet käsittelyyn. Lea onkin sosiaalinen ihmistä kohtaan. Koirasuojalla asuvat myös perheen omat koirat, joten se tapaa myös muita koiria. Lea painaa tällä hetkellä noin 5.5kg ja se on pentueen pienin. Pentueen emän koon juomioiden Leasta odotetaan kasvavan aikuisena noin 20kg painava ja noin 50-55cm korkea.

27.7.2015
Pennut jatkavat kasvamista ja kehittymistä koirasuojalla. Lean Maxi-veli on jo varattu omaan kotiinsa. Missä olisi Lean koti?

Lisätty Lealle uusia kuvia.

18.10.2015
Lealle kuuluu hyvää. Se jatkaa kasvamistaan ja elämäänsä koirasuojalla. Tutuille ihmisille se on erittäin sosiaalinen. Vieraita Lea saattaa hieman ujostella (koska yleensä on vain tutun perheen parissa), mutta ei kuitenkaan ole mitenkään arka koira. Luonteeltaan Lea on kiltti ja helposti käsiteltävissä. Lea tullaan steriloimaan ennen Suomeen tuloa.

Lean veli Maxi saapui omaan kotiin Suomeen kesällä ja nyt myös Dolli-sisko on varattu. Lean olisikin jo aika löytää oma koti, jonne pääsisi sisaruksiaan seuraamaan.

Lisätty kuvia kauniille Lealle.

25.10.2015
Lisätty kuvia.

13.2.2016
Lea voi hyvin ja jatkaa asumistaan koriasuojalle. Sisarusten lennettyä Suomeen alkaa Lealla olla turvapaikassaan hieman tylsää. Vaikka se saakin osakseen huolenpitoa ja rakkautta, kaipaisi se kovasti omaa kotia ja normaalia kotikoiran arkea. Lean sisarukset ovat sopeutuneet hyvin kotielämään eikä niiden kanssa ole ollut ongelmia. Myös Lealla on kaikki edellytykset sopeutua normaaliin arkeen ja se nauttisi varmasti kodista, jossa sen kanssa liikuttaisiin ja tohuttaisiin.

15.2.2016
Iloisia uutisia. Lea jää asumaan kotihoitopaikkaansa Romaniaa.

———————————————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Lea saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, steriloituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Taija Mäkinen.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa