Kodin saanut koira: LEMPINEN (Tehdaspentue)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

19.11.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tehdaspentueen kymmenen pentua pelastettiin pentuina Cosoban tarhan lähellä olevan tehtaan pihalta. Kuin ihmeen kaupalla kaikki niistä selvisivät pentuajan vaaroista ja niistä on nyt kasvanut reippaita ja iloisia nuoria aikuisia. Ikävä kyllä korona-ajan aiheuttaman tarhavierailutauon vuoksi ne ovat joutuneet odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä aivan liian kauan. Vihdoin ne saavat nyt mahdollisuuden etsiä omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kaikki Tehdaspentueen tyypit ovat aivan huikean tasapainoisia, rohkeita ja iloisia koiria. Taustastaan huolimatta Lempinen sisaruksineen vaikuttavat kaikki todella mutkattomilta tyypeiltä, jotka varmasti voisivat sopia monenlaiseen kotiin.

Lempinen asuu tarhan pihalla vapaana. Hänet on erotettu pentueen muista jäsenistä, sillä tuli pahasti kiusatuksi ja alistetuksi, sisarukset jopa purivat sitä. Tästä syystä Lempinen pelkäsi hirmuisesti ensin muita koiria ulkona ja yritti karata niitä pakoon, mutta on nyt tottunut hyvin muiden seuraan eikä jännitystä enää näy. Lempinen tulee moitteetta toimeen laumassa eikä joudu riitoihin muiden kanssa. Lempisen tausta voi kuitenkin varmasti vaikuttaa kotona suhtautumiseen muihin koiriin.

Lempinen on rauhallinen ja ystävällinen, nimensä mukaisesti lempeä tyyppi. Lempinen on Adinan suosikki ja Lempinen rakastaa myös Adinaa. Lempinen antaa koskea ja ottaa namia kädestä, häntä heiluu rapsutuksia saadessaan. Hän ei hötkyile ja on vähän sellainen alistuva tyyppi, joka ei tee itsestään numeroa. Lempisen ei olla kuultu haukkuvan tarhalla. Vaikka Tehdaspentueen tyypit ovat tarhalla todella reippaita ja mutkattoman oloisia, on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat kasvaneet tarhalla, eivätkä ne elämänsä aikana ole nähneet paljoakaan häkin ulkopuolista elämää. Kaikki kotikoiran elämään liittyvät kommervenkit tulevat siis olemaan niille täysin uusia ja totuttelu esimerkiksi sisätiloissa asumiseen ja hihnalenkkeilyyn tulee varmasti viemään oman aikansa.

Lempinen on kevytrakenteinen ja siro koira, kooltaan noin 47 cm ja 18 kiloa.

Päivitykset

9.4.2022 

Lempinen saapui Suomeen ja pääsi aloittamaan elämän ikiomassa kodissa.

21.3.2022

Maaliskuu toi tullessaan onnellisia tuulia. Lempinen varattiin omaan kotiin, jossa uutta perheenjäsentä odottelee kaksi koirokaveria. Onnea Lempiselle ja perheelle! <3

4.2.2022

Lempisen varaus peruuntui positiivisen ESBL-tuloksen vuoksi ja hän jatkaa nyt oman kodin etsintää. Lempiselle tehdään uusi testi pian, jotta nähdään onko tilanne ESBL-bakteerin suhteen parantunut.

7.12.2021

Lempinen sai ihania uutisia – hänet varattiin tänään ikiomaan kotiin!

19.11.2021
Lempinen aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lempinen saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lempinen on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Laura Arala

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: