Kodin saanut koira: LITTLE TOTO

Syntymäaika: 9/2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomesssa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

30.3.2016
Toto löydettiin sateisena päivänä maaliskuun alussa 2016 Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin Cosobassa sijaitsevan tarhan edestä. Toto oli löydettäessä lähes puolikuollut ja erittäin huonossa kunnossa ja sillä todettiin vakava anemia sekä babesioosi. Toto sai Onevetissä parhaan mahdollisen hoidon ja selvisi koettelemuksesta. Tällä hetkellä Toto asustaa  Onevetin hoitajan, Irinan, luona kotihoidossa Romaniassa ja odottaa ikioman kodin löytymistä. Nyt Toto voi hyvin ja vahvistuu päivä päivältä edelleen. Tällä hetkellä Totolla on lieviä iho-ongelmia niskassa joihin se saa hoitoa. Lisäksi Totolla on pienille koirille tyypillinen vaiva eli sen toisen takajalan polvi luksoituu lievästi, mutta tämä ei aiheuta toimenpiteitä, sillä luksaatio on niin lievä asteinen. Täältä voit lukea lisää patellaluksaatiosta.

Toto on tällä hetkellä noin 3 kg painava ja se tulee myös aikuisena jäämään pieneksi. Totolla on romanialaiseen tyyliin alapurenta ja ns. rokokoo-jalat eli sen etujalat ovat jonkin verran vinot. Tämä ei hyvin todennäköisesti tule häiritsemään Totoa millään lailla, mutta tulevan omistajan tulee toki pitää huolta Toton riittävästä liikunnasta ja oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Näin ennaltaehkäistään sitä, ettei Totolle pääse kertymään ylipainoa eivätkä jalkojen nivelet siten rasitu turhaan.

Luonteeltaan Toto on hurmaava veijari, joka on sosiaalinen, iloinen ja leikkisä kuten pennun kuuluukin olla. Vieraita ihmisiä Toto ujostelee ensin pienen hetken, mutta tottuu heihin nopeasti. Toto tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja sitä voisikin olla odottamassa koirakaveri tulevassa kodissa. Myös kissojen kanssa Toto tulee hyvin toimeen.

9.4.2016
Pikku-Toto nauttii keväästä kotihoidossa täysin rinnoin ja on vallannut kaikkien sen tavanneiden sydämet! Toto treenaa kotikoiran tärkeitä taitoja, kuten sisäsiisteyttä ja hihnassa kävelyä, jo kovaa vauhtia ja edistystä onkin jo tapahtunut. Lisätty uusia kuvia Totosta.

26.4.2016
Saimme uusia kuulumisia Totosta ja tällä pienellä herralla pyyhkii hyvin! Toto on oppinut jo lähes sisäsiistiksi ja nauttii elämästään parhaan ystävänsä eli kotihoitoperheen kissan kanssa. Toton lievät iho-ongelmat ovat jo täysin parantuneet ja Toto on muutenkin reipastunut hurjasti.  Lisätty uusia kuvia Totosta.

9.5.2016
Toto on tulossa Suomeen kotihoitoon 22.5. Kaikkein hienointa kuitenkin olisi, jos se pääsisi matkustamaan suoraan omaan kotiinsa. Olisiko sinulla tarjota rakastava koti tälle ihanalle pienelle pojalle?

24.5.2016
Ihana pieni Toto matkusti Suomeen kotihoitoon 22.5. ja jatkaa nyt kodin etsintää Helsingistä käsin. Toto ei ollut moksiskaan raskaasta lentomatkasta vaan tutustui alusta asti avoimesti uusiin ihmisiin. Kotihoitajan koiran kanssa Toto ryhtyi heti leikkimään. Päivitämme lähipäivinä lisää kuulumisia Totosta.

31.5.2016
Saimme kotihoitajalta Toton kuulumisia:
“Toton kanssa meillä on mennyt älyttömän hyvin. Toto on nyt 4,4kg ja säkäkorkeus on 24cm. Toto suhtautuu uusiin ihmisiin kuin olisivat perhettä. Ovesta sisään tulevia vieraita menee suoraan moikkaamaan häntä heiluen ja yrittää päästä syliin. Ollaan paljon yritetty saada Totolle uusia ja erilaisia kokemuksia, koska tottakai Suomessa on paljon uutta. Julkinen liikenne, autossa olo tai ihmispaljous ei ole hämmentänyt Totoa paljon yhtään. Alkupäivinä näkynyt nopeiden liikkeiden aristaminenkin on lähes hävinnyt. Toto tarvitsee selkeästi ympärilleen lauman, johon voi luottaa, jonka se jälkeen uskaltaa olla oma itsensä. Ollaan aloitettu perusjuttujen koulutusta. Nameilla palkitseminen ja yhdessä tekeminen on Toton mielestä niin siistiä, että aina parin herkun jälkeen se saa hepulikohtauksen ja juoksee asuntoa ympäri. Muutoinhan Toto on todella sylikoira ja tykkää olla ihmisisten lähellä. Työpäivien ajan on pärjännyt hyvin kotona. Ulkona osaa kulkea hyvin hihnassa ja osaa ohittaa muut koirat nätisti. Toki ainahan se olisi kivempi päästä leikkimään.”

Kuulostaa siltä, että Toto on lähes täydellinen paketti. Missä viipyy vastavuoroisesti täydellinen koti Totolle?

16.6.2016
Toto on varattu tänään ikiomaan kotiin. Onnea Totolle ja perheelle!

27.6.2016
Toto pääsi oman perheen pariin viettämään juhannusta. Torstaina 23.6 koitti päivä jolloin Toto pääsi kotiin.

—————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu Romaniassa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Toto tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Toto saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Toto on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Toton yhteyshenkilönä toimii: Niina Laaksonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: