Kodin saanut koira: LIVIA, Suomessa

Syntymäaika: 02-03/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Vantaa)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta

Atomi, Porto ja Livia on löydetty moottoritien laidasta vain muutaman viikon ikäisinä. Pentueen emosta tai isästä ei ole mitään tietoa ja pentueen löytänyt eläinsuojelija ei voinut jättää pieniä vilkkaan tien varteen oman onnensa nojaan. Pentue eli löytäjänsä luona siihen asti, jolloin pennut alkoivat olla jo niin isoja, että ne voitiin siirtää tarhalle odottamaan omia kotejaan.

Livia, joka on saapunut heinäkuussa 2016 Suomeen, etsii uudestaan kotiaan. Edellisen perheen asuessa liian vilkkaalla asuinalueella Liviaa ajatellen ja koska Livia on alkuun jännittäjä, tarvitsee se ihmisen, joka jaksaa kouluttaa ja opastaa koiraa ja kodin jossa ei ole pieniä lapsia.

Livia on ihana peruskoira, joka on iloinen, leikkisä ja rakastaa omaa perhettään ja tulee toimeen toisten koirien kanssa. Livian oma koira suosikki tuntuu olevan koira, joka on napakka ja oman arvonsa tunteva, koska tämmöistä koiraa Livia kunnioittaa suuresti. Jonkun verran jännittää uutta ihmistä ja saattaa haukkua tälle, mutta hetken katseltuaan ja pohdittuaan, tulee ottamaan namia ja rapsutuksia.

Toisten koirien ohittaminen onnistuu hyvin, eikä Livia huomio vastaantulevaa, mikäli toinen koira osaa mennä nätisti ohi, muutoin saattaa ärähtää takaisin. Vahvistusta koulutukseen Livia toki tarvitsee siis vielä jatkossakin, mutta tämä onnistuu jo helposti kotona ja osaavissa käsissä.
Nameille persoa Liviaa on helppo motivoida, joten koulutus onnistuu palkintojen toivossa hyvinkin ja Livia oppiikin nopeasti uusia asioita. Kodilta odotetaan halukkuutta koiran kouluttamiseen, sekä maltillista, että hellää, mutta päättäväistä ihmistä, johon Livia voi jännittävän tilanteen tullessa luottaa, myös reipas koirakaveri olisi Liviasta varmasti mukavaa.

Livia on asunut kerrostalossa ja voi silloin tällöin haukahtaa oudolle äänelle, mutta osaa olla  nätisti, eikä ole rikkonut mitään irtaimistoa kotona ollessaan. Sisäsiisteys on myös tytöllä hienosti hallussa.

Töpöhäntäinen Livia on siro malliltaan, noin 50 cm korkea ja paino noin 15-17 kg.

Lisää kuvia Liviasta löytyy täältä.

4.2.2018
Eilen koitti ihanalle Livialle se päivä, kun matka hoitokodista omaan kotiin alkoi. Onnea kodille ja kaikkea hyvää Livian uudella tiellä.

28.1.2018
Livia on kohadannut omat ihmisensä ja varattiin kotiin.

3.1.2018
Terveisiä kotihoidosta;
Livia on suhteellisen helppo koira. Oikeastaan ainut kohta, jossa Livia vielä tarvitsee pientä erityistä huomiota ja rohkaisua, on uusien ihmisten tai koirien tapaaminen. Huomatessaan, ettei mitään pahaa tapahdu, on asia Livian osalta siten käsitelty. Edelleen perso herkuille ja koulutus on tämän tähden helppoa, eikä puolusta ruokaansa ihmiseltä. Leluista on toiselle koiralle omistushaluinen ja kepeistä ulkona voi murista ja jopa näykkäistä, mikäli toinen ei murinaa usko, mutta ihmistä kuuntelee.
Taitoja on jo monenlaisia kertynyt ja yksi näistä on kun kädellä näyttäen ja sanoen “tämä reuna” osaa kävellä näytettyä reunaa pitkin eikä poukkoile. Välillä toki korvat tipahtaa ja täytyy toistaa muutamaan kertaan. Rakkautta Liviassa on paljon ja on sellainen sylikoira, joka haluaa tulla ihmisen lähelle pyytämään rapsutuksia. Livia sopii monenlaiseen kotiin, kerrostaloihin tai omakotitaloon, naiselle, miehelle tai perheelle, jolla yli 10v lapsia. Livia katsoo paljon mallia muista koirista, joten kaveri olisi kiva, mutta pärjäisi varmasti ilman koirakaveriakin. Hoidossakin Livia on ollut muutaman yön ja siellä leikkinyt, syönyt hyvin ja kaiken puolin käyttäytynyt moitteettomasti.
Uusia videoita lisätty ja muutama kuva

4.12.2017
Livialla menee kotihoidossa oikein hyvin ja koira sopeutuu uusiin tilanteisiin nopeasti. Vaikka Livia onkin ns. peruskoira, tarvitsee se aran koiran ymmärrystä ihmiseltään. Livialla on jokin asia silloin tällöin mikä aiheuttaa jännitystä sille ja näissä kohdissa on omistajan osaaminen ja ymmärrys tärkeää. Uusia koira- ja ihmiskavereita on Livialle tullut ja tutustuminen näihin on sujunut hyvin.

Uusia videoita Liviasta lisätty.

10.11.2017
Livia on nyt ollut kotihoidossa jonkin aikaa ja hienosti on kodissa mennyt. Livia on sopeutunut elämään 4 muun koiran kanssa ja ulkona ohitukset, niin ihmisistä kuin toisista koirista sujuvat hyvin, kun vielä ennakoi tilanteita. Kehut ovat Livialle selkeästi kannustava tekijä ja koira haluaakin osata ja tehdä asioita. Livialla on nuoren koiran innokkuutta ja tekemisen tarve, joten pään käyttöä ja liikunnasta nauttiva Livia etsiikin saman henkistä seuraa.

4.10.2017
Videoilla näkyy, kuinka Livian käytös muuttuu koulutuksen myötä hienosti. Ihmisen ohitus onnistuu helposti.

30.7.2017
Livia tulee etsimään uudestaan kotiaan.

1.7.2016
Tänään Livia saapui Suomeen ja pääsi oman perheesä luoksi. Onnea kodille!

23.5.2016
Livia on tänään varattu.

22.05.2016
Livia on äärettömän kaunis ja sosiaalinen nuori neiti, joka on selkeästi veljiään rauhallisempi ja harkitsevaisempi, mutta kun pentueen riehumishetki alkaa, osaa myös tämä nuori neiti mennä riekkumiseen mukaan. Livia on todella kultainen pieni tyttö, joka rakastaa ihmisen huomiota ja hakeutuu syliin ja lähelle aina kuin vain mahdollista.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Livia saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Livia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: