Kodin saanut koira: LOVELY CHERIE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Syyskuu 2014

LOVELY CHERIE

* Arvioitu syntymäaika 3/2014

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

8.1.2015
Suflete Dragin Anda ja Alina Murgu ovat romanialaisia uupumattomia koirien oikeuksien puolesta taistelijoita. Cherie on pelastettu heidän toimestaan Oltenitan kunnalliselta tarhalta kesällä 2014. Makkaramallinen minisaksanpaimenkoira Cherie on energinen, iloinen ja hyppiväinen energiapakkaus, joka ilmaisee intoaan myös äänellään. Vaikka tyttönen onkin töpäkkäluonteinen, ei se silti pomota eikä päällepäsmäröi. Sen sijaan se pitää kaikista koirista ja onkin jatkuvasti kutsumassa niitä leikkiin kanssaan. Häntänsä koira on jättänyt jonnekin elämänsä matkan varrelle, mutta jäljellä oleva töpö heiluu sitäkin enemmän.

Tulevan omistajan tuleekin huomioida, että Cherie vaatii runsaan liikunnan lisäksi säännöllistä aivojumppaa pysyäkseen tyytyväisenä. Vastalahjaksi Cherie varmasti tuo omistajansa elämään iloa ja rakkautta.

Cherie on kooltaan noin 35 – 40- senttinen ja kymmenenkiloinen.

21.2.2015
Cherie on saanut oman kodin Ranskasta. Onnea Cheri ja perhe.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Cherie saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cherie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: