Enkelikoira: LULI-TÄTI

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
Päivitetty 16.12.2019

Carpen tarhalla asuva Luli-täti on ollut ennen omistettu koira. Sen omisti vanhempi rouva, mutta sen enempää sen menneistä kotioloista meillä ei ole tietoa. Joulukuussa 2018 Lulin elämä sitten järkkyi raiteiltaan, kun sen omistaja kuoli, ja omistajan sukulaiset toivat Lulin Carpen tarhalle. Onneksi sentään niin, sillä koiran hylkääminen Romaniassa olisi paljon tyypillisempää ja helpompaa vain heittämällä se jonnekin pellolle ja ajamalla pois. Koiran tuominen tarhalle voidaan ajatella jopa jonkinlaisena välittämisen ja vastuun merkkinä. Ehkäpä Lulista on siis ainakin jollain tasolla pidetty huolta ennenkin.

Luli on vähän sellainen hitaasti lämpeävä täti, jolle asettuminen tarhalle kotielämän jälkeen oli rankkaa. Alkuun Luli pysytteli omissa oloissaan ja tuntui tuumivan ettei erityisemmin toivo vieraita ihmisiä ihan liki. Aikaa kului tovi, Lulin oli olosuhteiden pakosta pakko alkaa sopeutua tarhaelämään ja niinpä se alkoi sulamaan myös tarhan työntekijälle Veeralle. Luli on romanilaiseksi kodittomaksi koiraksi hyvin onnekas päästyään juuri Carpen tarhalle, missä Veeralla on mahdollisuus sosiaalistaa koiria ja antaa niille hyviä kokemuksia. Monella muulla tarhalla Luli olisi saattanut jäädä varjoon ja unohtua sinne loppuelämäkseen. Nyt kun reilut puoli vuotta on kulunut, Veerasta on jo tullut Lulille maailman paras tyyppi, jonka saapuminen häkkiin on suuri ilon aihe. Vieraisiin ihmisiin Luli tutustuu rauhallisemmin.

Luli asuu yksin häkissään, mutta se kommunikoi sujuvasti ainakin viereisen häkin ison uroksen kanssa. Luli-täti varmaan arvostaisi elämää joko ainoana koirana tai sitten koiraseuraksi voisi kelvata sellainen setämäinen seura. Liian riehakkaat ja super-energiset pomppupallo-henkiset koirat eivät ehkäpä sytyttäisi Lulia liiemmin. Muutenkin näkisimme, että Lulille paras koti olisi suht rauhallinen aikuiskoti, jossa Luli-täti saisi sopivassa suhteessa liikuntaa, sohvalla köllöttelyä, herkkuja ja vaikkapa hyvän mielen nenä- ja aivojumppaa. Kunnon kasvettua Lulista on hyvinkin vaikka pitkillekin retkille ja ulkoilukaveriksi. Tarhaoloissa Lulin ei ole huomattu haukkuvan, joten siinä mielessä sen asumismuodoksi voisi sopia mikä tahansa.

Luli-tätillä on häkissään leluna kumiankka. Etenkin alkuun kumiankka oli Lulille hyvin tärkeä ja sen nähtiin usein nukkuvan lelunsa kanssa. Muutaman kerran Luli saatiin myös kiinni leikkimästä ankkansa kanssa koppinsa takana. Nyttemmin kumiankka on useimmiten Lulin kopin katolla yksinään, Lulin siirrettyä jälleen mielenkiintonsa ympäröivään elämään ja häkkinsä ulkopuolella tapahtuviin asioihin. Ehkä Luli olisi valmis aloittamaan uuden vaiheen elämässään.

Luli on syntynyt noin 2011 ja se on kooltaan noin 50 cm korkea ja noin 20 kg painoinen.

Päivitykset uusimmasta vanhempaan

14.12.2020

Luli-tädin aika omassa kodissaan jäi liian lyhyeksi, mutta oli sitäkin rakkauden täyteisempi. Luli-täti lopetettiin huonon ortopedisen tilanteen vuoksi 8.10.2020. Kiitos kodille Lulin elämän onnellisista viimeisistä kuukausista <3

20.7.2020

Luli-täti saapui Suomeen ja omaan kotiin 18.7.2020.

27.5.2020

Luli-tädin elämässä tapahtui tänään pitkään odotettu käänne, hänen itsensä sitä vielä tietämättä. Luli-täti on varattu omaan kotiin Suomeen.

16.12.2019

Joulukuisen koleana päivänä Kulkurien aktiivt tapasivat matkallaan Carpen asukkaita, heidän joukossaan myös aina yhtä vakuuttavan sympaattisen Luli-tädin. Luli tulee jälleen alkuun varovaisesti tutustumaan yllättäen häkkiinsä saapuneita vieraita, mutta rohkaistuu pian ja käy suikkaamassa suukon ja toisenkin aktiivillimme Jennille. Kun Lulia alkaa jännittää tilanne, se käy oma-aloitteisesti hakemassa kopistaan hieman tukea ja tulee taas uudestaan ihmisten luokse. Veeran mukaan Luli menee sillälailla oikeaan suuntaan, että se tykkäsi tällä reissulla viettää enemmän aikaan ihmisten seurassa kuin aiemmin.

Tätien täti, Luli viihtyisi varmaan parhaiten ainoana koirana yhden ihmisen silmäteränä.

Lisätty uusia kuvia.

13.8.2019

Heinäkuussa saimme tavata Luli-tädinkin Carpen tarhalla. Luli ottaa hetken aikaa ja tarkkailee tyynesti ja rauhallisesti tulijoita koppinsa ovelta, ennen kuin se lähestyy vieraita ihmisiä oma-aloitteisesti. Kissanruoka oli myös iso houkutin tässä hommassa. Kymmenessä minuutissa vieraskin ihminen saa jo käsitellä Lulia ja Luli suikkaa suukonkin kiitokseksi kissanruuasta. Luli on sellainen vaatimattoman oloinen rouvakoira, jonka ilmeikkyys vetää vertoja parhaille stand-up-illoille.

Lisätty uusia kuvia ja video.

20.5.2019
Toukokuussa aktiivimme vierailivat jälleen Carpenkin tarhalla ja Luli-tätikin sai vieraita luokseen. Tarhan oma koirien hoitaja Veera meni Lulin häkkiin ensin ja se aiheutti Lulissa ilohyppelyä ja onnellisen ilmeen. Veeran perässä tullut täysin vieras ihminen sai varautuneemman, mutta hyvin kiinnostuneen vastaanoton. Välillä kopistaan vauhtia hakien Luli tutustui herkkujen avustuksella vieraaseen ihmiseen, haisteli uteliaana ja söi kädestä herkkuja.

Luli on juuri sopivan keskikokoinen ja keski-ikäinen koira, jolla olisi varmasti hyviä vuosia edessä oman ihmisensä kanssa. Luli onkin sen tyyppinen koira, jolle omasta ihmisestä tulisi epäilemättä maailman tärkein asia.

Uusia kuvia lisätty. Lulin ikää on myös tarkennettu ja se on siiretty senioripuolelle.

17.3.2019
Luli-täti aloitt kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Maaliskuussa aktiiviemme vieraillessa Carpen tarhalla he saivat tutustua herkuista ykkösen, kissanruuan, avustuksella Luli-tätiin, joka rakastaa kissanruokaa niin kovasti, että antaa siitä palkaksi suukon poskelle. Vieraiden ihmisten mennessä Lulin häkkiin se tulee heti seisomaan ihmisten lähelle, mutta ei tee itseään tykö. Luli on oman arvon tuntoisen oloinen ja rauhallinen tuumailija, jolla tie sydämeen käy kissanruuan, lempeyden ja ymmärryksen kautta. Tutustuttuaan hetken Luli antaa hyvin käsitellä itseään.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Luli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Luli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lulin yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: