Kodin saanut koira: LUNA, SUOMESSA

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Keski-Suomi)
Kokoarvio:

06.09.2016

Pieni Luna tyttönen löytyi Mitrestin kylästä kun Carmen Mandescu ja Veera Nuri kävivät kyläjuhlissa esittelemässä sterilointiprojektia. Kylän pormestarin pihalla haahuili useampi pentu, mutta Luna oli selkeästi pennuista se joka lähti haahuilemaan minne milloin sattui mieli tekemään, kun muut pennut jäivät kiltisti pihapiiriin turvalliseen ympäristöön. Koska Luna oli selkeästi utelias pihapiirin ulkoista maailmaa kohtaan, päätti Carmen napata pikkuisen tytön turvaan ettei se reissuillaan joutuisi vaaraan.

Luna asuttaa tällä hetkellä Glinan tarhalla samassa häkissä sivuiltamme löytyvien veljesten Atomin ja Porton kanssa. Vaikka pojat välillä riekkuvatkin melkoisesti pitää Luna pojat siististi kurissa. Luna on kuitenkin usein villiintyy poikien riehumiseen mukaan ja kakara kolmikolla onkin usein häkissään melkoiset leikit menossa. Kun häkkiin saapuu ihminen tulee Luna hyppimään ja kilpailemaan huomiosta. Jos Lunan ottaa syliin tulee tytöstä varsinainen pusukone ja se nauttiikin suunnattomasti ihmisen huomiosta. Luna tulee loistavasti toimeen kaikkien kanssa, niin ihmisten kuin koirienkin. Luna on perusluonteeltaan varsin positiivinen neitokainen, jonka häntä heiluu koko ajan.

Luna on tällä hetkellä noin 40cm korkea, aikuisena tyttönen tulee olemaan korkeudeltaan noin 50-55cm.

22.12.2016
Luna kaunotar on edelleen todella sosiaalinen ja rohkea neitokainen. Luna hallitsee häkkiä ja se pitääkin kämppiksinään asuvat nuoret urokset kurissa. Lunan tulevassa kodissa voisi olla jo valmiiksi rohkea kaveri, mutta se varmasti nauttisi myös saadessaan nauttia yksin kaikesta huomiosta. Luna tulee tarvitsemaan paljon liikuntaa tulevalta kodiltaan, Luna ei varmasti tule sopimaan vain sohvaperunaksi.

23.2.2017
Luna saapui tänään kotihoitoon Suomeen.

28.2.2017

Luna on varattu omaan kotiinsa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Luna saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Luna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lunan yhteyshenkilönä toimii  Veronika Vitri

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: