Kodin saanut koira: LYLA

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.1.2022

Carpen tarha sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Bukarestista Mitrenin kylässä ja sitä ylläpitää Carpe-yhdistys. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016 ja Carpen tarha rakennettiin yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Normaalisti Carpen tarhalla asuu noin 120-140 koiraa, mutta nyt koronavuosien jälkeen jopa 195 koiraa, sillä koronan aikana koiria on hylätty kiihtyvässä tahdissa ja toisaalta adoptio-ohjelma ei ole pyörinyt samanlailla matskustusrajoitteiden vuoksi. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuosina 2012-2016. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.

Carmen käy tarhalla lähes joka päivä ja lisäksi tarhalla asuu nyt koirien lisäksi ympärivuotisesti romanialainen pariskunta, joka pitää koirista tarhalla huolta päivittäin.

Lylan aiemmasta elämästä tiedetään sen verran, että se on asunut ennen Bukarestin lähellä pellolla. Varmaankin se on myös joskus nuorena ollut omistettu koira, ihmis-sosiaalisuudestaan päätellen. Nyt Lyla on asunut jo kahden vuoden ajan Carpen tarhalla. Tarhaolot eivät ole koskaan koiralle ihanteelliset ja varsinkin lokakuussa aktiiviemme tavatessa Lylan, tarhalla oli märkää ja Lylan häkin lattialla niin paljon kuraa ja ulostetta, ettei se halunnut poistua ainoasta puhtaasta paikastaan, omasta kopistaan. Lyla oli kuitenkin hyvin ilahtunut vieraista, se tutustui ihmisiin uteliaasti ja mielissään ja antoi hyvin käsitellä itseään, rapsutuksista nauttien. Herkuista Lyla aivan innostuu ja Lylaa olisikin varmaan helppoa motivoida niillä kotonakin uusia asioita opetellessa.

Lylan toinen silmä on vahingoittunut kauan sitten ja se ei vaikuta vaivaavan Lylaa. Carmen on aikeissa viedä Lylaa sen suhteen eläinlääkäriin, voi olla ettei Lylalla ole täyttä näkökykyä vahingoittuneessa silmässä, mutta on hyvä muistaa, että hajuaisti on koiran tärkein aisti ja se pärjää yhdelläkin silmällä todella hyvin, eikä sen puutos vaikuta arkeen juuri lainkaan. Silmä tullaan jokatapauksessa tutkimaan ennen adoptointia. Lyla haukkuu tarhaoloissa muiden koirien mukana, joten se ei ole mitenkään erityisen kova “turhanhaukkuja”.

Lyla asuu häkissään uroskoiran kanssa ja sitä voitaisiin ajatella tulevassa kodissaan ainoaksi koiraksi tai kivan uroskoiran kaveriksi. Lyla tullaan steriloimaan ennen kotiin saapumistaan. Kooltaan Lyla on näppärän keskikokoinen, ollen noin 48 cm korkea ja 18-20 kg painava.

Lyla etsii sitoutunutta ja motivoitunutta kotia, jossa sille ollaan valmiita tarjoamaan onnellisen ja tasapainoisen koiran elämä, riittävästi liikuntaa ja virikkeitä, lajityypillistä toimintaa ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta.

Päivitykset

24.3.2022
Lyla, uudelta nimeltään Velma, saapui omaan kotiin 19.3.

3.2.2022
Lyla on varattu omaan kotiin. Onnea <3

18.1.2022
Joulukuussa aktiivimme vierailivat Carpen tarhalla ja tapasivat myös kauniin ja ihanan Lylan. Lyla ilahtuu harvinaisten vieraiden saapumisesta häkkiin niin kovin että ihan ilopissat tirahtavat. Lyla tulee heti avoimesti vastaan vieraita ihmisiä jännässä tilanteessa ja käy sitten välillä tauottamassa itseään turvallisessa kopissaan. Lyla antaa käsitellä itseään ja on silminnähden iloinen ihmisten seurasta, vaikka tilnteen ollessa hyvin harvinainen ja outo, pitkään ei Lyla jaksa ylläpitää sosiaalisuuttaan. Lyla on melko tasapainoisen oloinen, se ei ole riehakas mutta ei arkakaan, vaikka vaatiikin toki tulevassa kodissaan varmasti alkuun paljon aikaa ja ymmärrystä kotiutumisen tueksi.

Lisätty Lylasta uusia kuvia ja video.

31.10.2021
Lyla aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lyla saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lyla on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Lylan yhteyshenkilönä toimii: Salla Honkapää (yhteydenotot sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: