Kodin saanut koira: SANTO

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
9.11.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adinan kanssa tehdään myös jatkuvasti säännöllistä yhteistyötä Kulkurien yditoiminnan, sterilointien parissa, jotta jonain päivänä Cosoban ympäristössä ja Romaniassa muutenkaan ei olisi enää niin paljon kodittomia koiria.

Upea Santo on asunut Cosoban tarhalla jo parin vuoden ajan. Aikoinaan ihan nuorena Santo oli ollut työmaan “vahtikoira”, josta se oli hylätty kun rakennustoimet olivat loppuneet ja Santo kävi tarpeettomaksi.

Santo asuu tarhalla kahden hyvin aran koiran kanssa ja niiden seurassa ennen vapautuneemmasta Santostakin on tullut ajan myötä hieman ujo. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että se ei ole Santon perimmäinen luonne, vain ainoastaan tottumattomuutta olemaan reipas ja rohkea. Utelias Santo on ja hakee mielellään herkut vierailtakin ihmisiltä. Muutaman minuutin häkissä olemisen jälkeen Santo jo rentoutuu silmin nähden ja voisikin ajatella, että se varmastikin reipastuisi kotioloissa melko nopeasti. Santon häkin ulkopuolella vapaana olevia koiria Santo tervehtii rauhallisen ilahtuneesti ja niiltä Santo tuntuukin saavan positiivista mallia avoimuudesta.

Santo vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja ystävälliseltä koiralta, joka ei tee itsestään numeroa. Numeroksi hänestä kyllä olisi, oman elämänsä tähdeksi.

Santo on noin kolme-vuotias kastroitu uros, jolla on kokoa noin 55 cm ja 25 kg.

Santo etsii kotia, jossa sille ollaan valmiita opettamaan rauhallisesti ja johdonmukaisesti uuden elämän aakkoset ja tarjomaan sille tasapainoinen ja sitoutunut koti. Reippaampi koirakaveri olisi ehdottomasti hyvä lisä tulevassa kodissa. Santo voisi sopia monenlaiseen asumismuotoon.

Päivitykset

24.3.2022
Santo saapui omaan kotiin 19.3.2022.

30.1.2022
Santo on löytänyt oman kotinsa ja varattu Suomeen. Onnea!

9.11.2021
Santo aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Santo saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Santo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Santon yhteyshenkilönä toimii Salla Honkapää (ensiyhteydenotot sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: