Kodin saanut koira: MAKSIM

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Mandru Luiza/One Rescue Assoaciation)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta 
8.4.2021

Luiza Mandru on Gradistean alueella vaikuttava lämminsydäminen ja luotettava eläinsuojelija, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt tiivistä yhteistyötä koko toiminnan ajan. Luizalla on kotinsa pihapiirissä pienimuotoinen tarha, jossa hän majoittaa jatkuvasti noin 40:tä koditonta koiraa. Lähes kaikki Luizan suojatit etsivät kotejaan vain Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Luiza tuntee kaikki alueensa omistetut ja kodittomat koirat ja hän järestään myös alueella aktiivisesti sterilointikampanjoita yhteistyössä kanssamme. Luizan ja hänen miehensä Stefanin jättämä jälki alueen kodittomien koirien tilanteeseen on vaikuttava ja heidän tekemänsä työ kunnioitettavaa ja arvokasta.

Maaliskuun 2021 alussa Luiza näki kauppareissullaan vilauksen suurehkosta koirasta, jota hän ei tunnistanut. Kaupasta palattuaan koiraa ei enää näkynyt. Pian Luizaan kuitenkin otettiin yhteyttä lähistöllä asuvan perheen toimesta ja pyydettiin apua samaisen koiran kanssa. Kyseisen perheen teini-ikäinen tytär oli tavannut Maksimin kadulla. Vaikuttaa siltä, että se on tuotu jostain kauempaa ja hylätty Gradistean lähettyville, sillä koira vaikutti löytyessään melko hyväkuntoiselta ja se oli suoraan täysin sosiaalinen ihmisten kanssa. Sen on täytynyt olla omistettu koira. Miksi se on hylätty? Emme tiedä.

Perheen tytär ihastui suureen, lempeään koiraan ja pyysi vanhemmiltaan lupaa saada ottaa se kanssaan kotiin. Vanhemmat kieltäytyivät, sillä heillä on jo ennestään kuusi koiraa. Maksim nukkui perheen portin takana kadulla yön, ja aamulla se odotti tyttöä portilla. Tyttö pyysi uudestaan vanhemmiltaan lupaa saada auttaa koiraa ja vanhemmat heltyivät. Tuona hetkenä he todennäkäisesti muuttivat Maksimin elämän suunnan.

Maksim vietti perheen luona jonkun aikaa, mutta koiramäärän käydessä perheelle liian suureksi, he kääntyivät Luizan puoleen avun saamiseksi Maksimille. Luiza lupautui auttamaan ja järjesti Maksimille hoitopaikan yksityiseltä One Rescue Associationin tarhalta Cosobasta.

Nyt Maksim on viettänyt muutaman viikon Cosobassa ja se aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. On aika saattaa loppuun hyvine ihmisten tekemä työ ja löytää Maksimille sen ansaitsema koti Suomesta, mistä sitä ei koskaan enää hylätä.

Maksim pärjää tarhan stressaavassa ympäristössä ihmeen hyvin, se on selvästi vakaa ja tasapainoinen luonne. Kaikki Maksimin tapaamat ihmiset ihastuvat siihen, sen vilpittömän mutkattomaan ja ystävälliseen luonteeseen. Maksim on aktiivinen, avoin, sosiaalinen ja reipas koira, joka viihtyy ihmisten seurassa mitä parhaimmin. Toisiin koiriin Maksim on toistaiseksi suhtautunut välinpitämättömästi. Maksim sopisi joko ainoaksi koiraksi, tai narttukoiran kaveriksi. Maksim ei ole toistaiseksi tarhaoloissa ollut kova haukkumaan, mutta rotuperimän huomioonottaen äänenkäyttö ja vahtitaipumus ovat täysin mahdollisia voimistuvia piirteitä omassa kodissa.

Maksimissa virtaa selkeästi vahvasti saksanpaimenkoiraa ja tulevalta kodilta edellytetäänkin ymmärrystä ja resursseja tämän tyyppisiä koiria kohtaan. Maksim tarvitsee ehdottomasti aktiivisen kodin, jossa sen kanssa liikutaan riittävästi ja monimuotoisesti, missä sitä koulutetaan johdonmukaisesti ja vain positiivisin metodein ja missä sitä virikkeistetään ja aktivoidaan myös muutoin kuin lenkittämällä.

Luonteensa puolesta Maksimista voisi olla perhekoiraksikin. Luonnollisesti se ei kuitenkaan ole lasten koira, vaan vastuun täytyy olla täysin aikuisten kontolla.

Maksim on noin 2-3 vuotias uros, joka tullaan pian kastroimaan. Kooltaan Maksim on noin 65 cm/30+ kg.

 

Päivitykset

3.8.2021
Maksim saapui omaan kotiin 10.7.2021.

11.5.2021
Maksim on varattu omaan kotiin Suomeen.

8.4.2021
Maksim aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Maksim saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Maksim on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: