Enkelikoira: MARCOS

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

marcoloppukuu

MARCOS

* Arvioitu syntymäaika 05/2015

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

29.09.2015

Marcos löytyi luurangon laihana ja heikossa kunnossa. Marcoksen löytänyt nainen otti sen mukaansa kadun varresta jossa se kyyhötti elottomana ja vei lähelleen hylättyyn taloon jotta sai pennun suljettua johonkin turvaan. Tämän jälkeen hän kertoi pennusta yhteistykumppanimmelle Luizalle ja Luiza haki surkean pienen turvaan. Muutama päivä lisää olisi koitunut pojan kohtaloksi, niin heikkona se oli jo. Nopeasti se kuitenkin vahvistui ja tämä pieni taisteli päätti pitää tiukasti elämän langoistaan kiinni. Nyt Marcos on ottanut kasvu spurtin ja saanut lihaa luidensa ympärille ja siitä onkin kasvamassa uskomattoman komea nuori mies!

Marcos on leikkisä ja innokas pentu. Se tulee hienosti toimeen niin koirien kuin kissojenkin kanssa. Marcos on hyvin utelias, vastaanottavainen ja reipas pentu joka on yleensä ensimmäisten joukossa tutkimassa kaikkea eli rohkeana koiran alkuna siitä on varmasti moneen menoon. Marcos on hyvin ystävällinen ja ihmisrakas koira ja se on mielellään mukana arjen askareissa. Harrastuskoiran alku parhaimmillaan! Marcos tulee kasvamaan keskikokoiseksi noin 50cm korkeaksi ja 20kg painoiseksi.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Marcos tulee Suomeen kastroimattomana, tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kastroinnin kustannuksiin 70 euron kertakorvauksella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

Marcos saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Marcos on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

11.10.2015

MARCOS on varattu omaan kotiinsa Suomeen. 🙂

Marcos pojan yhteyshenkilönä toimii: Jenni Huuskonen

20.10.2015

Marcos menehtyi viime yönä. Tämä suloinen poika ei ehtinyt saapua omaan kotiinsa.

Suru on suuri. <3

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: