Päivitetty 16.05.2016

Kodin saanut koira: MARTINA


Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
steriloitu

 

08.02.2015
Martina on n. 3-4-vuotias steriloitu narttu yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhalla. Kukaan ei muista milloin ja miten Martina on tarhalle päätynyt, mutta lokakuussa Kulkurien aktiivit vierailivat myös Glinan tarhalla ja Martina osoittautui hyvin mukavaksi koiraksi tuolloin. Pienen lisäselvittelyn jälkeen Martina on nyt valmis etsimään omaa kotiaan kauttamme.

Martina on keskikokoinen koira, tosin asteikon yläpäästä. Kokoa tällä neidolla on arviolta 50 cm korkeudessa ja painoa 20 ja 30 kilon väliltä. Martina on leikkisä ja reipas tyyppi, joka varmasti viihtyisi aktiivisessakin kodissa. Martina tulee uroskoirien kanssa mainiosti toimeen, mutta narttujen kanssa tulee helposti kärhämää, joten nartun kaveriksi Martina ei sovi. Martina on myös omassa häkissään dominoivinta sorttia, joten kovin kovaluontoisen kaveriksi Martina ei sovi.

Martinalla on omat erityispiirteensä. Ruokaa Martina ei jaa muiden kanssa, joten ruokintatilanteet tulee hoitaa alusta asti, niin ettei riitoja pääse syntymään. Martinalla on myös sininen kieli, joka on varsin erikoinen piirre ja esiintyy vain tietyissä roduissa. Onkin syytä epäillä, että Martinan perimässä on jotakin vahvempaa rotua, joten koirakokemus jo ennestään on tulevan kodin tärkeä elementti. Martina ei hauku, joten kodin sijainnilla ei ole erityistoiveita.

30.07.2015
Hurmaava Martina odottelee edelleen kotiaan Romaniassa. Martina tavattiin kulkurien aktiivien toimesta sekä touko- että heinäkuun reissulla ja aktiiveilla oli Martinasta ainoastaa hyvää sanottavaa. Martina ei kainostele lähestyessään ihmistä, se tunkee syliin, pussaa ja nyhvää lähellä. Martina on tällä hetkellä hieman pullea, joten laihdutuskuuri kodin löydyttyä ei olisi mikään huono idea. Martina on varsin puuhakas, mutta miellyttämisenhalua Martinalla ei juurikaan ole, luonnetta kyllä senkin edestä. Siksi ehkä olisikin hyvä, että Martinan tulevassa kodissa olisi kokemusta koirista ennestään.

1.10.2015
Aktiivimme tapasivat iloisen ja ihmisrakkaan Martinan Glinan tarhan vierailullaan. He kuvailevat Martinaa hauskaksi pikku pullukaksi, joka tuntuu hymyilevän koko ajan. Hyväntahtoinen Martina vaikuttaa melko huolettomalta ja tasapainoiselta ja vaikka se vierailun alkuun höselsikin, niin kykeni kuitenkin rauhoittumaan nopeasti rapsutusten lomassa. Martinaa on myös helppo käsitellä, eikä se vaikuta lainkaan varautuneelta tai ujolta. Tämän hymysuun soisi jo pian löytävän oman kodin ja ihmisen.

15.11.2015
Myös Martina sai vieraita, kun aktiivimme kävivät Glinan tarhalla tervehtimässä koiria. Tyttö on päässyt tuhtiin kuntoon ja on kovin perso herkuille. Rohkeana luonteena tuli reippaasti luokse, nappasi namuset ja antoi käsitellä vaivatta. Sosiaalinen luonne, hyppii jonkin verran. Martinalla on yllättävän kaunis hammaskalusto.

16.5.2016
Olemme niiiiiin iloisia pitkään odottaneen Martinan puolesta! Martina on adoptoitu ja se pääsee pian nauttimaan oman kodin lämmöstä.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Martina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Martina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Lilli Lanér.

Video Martinasta 07/15

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.