MAXIS
* uros
* arvioitu syntymäaika noin 4/2015
* kastroitu
* Romaniassa
21.9.2015
Maxis on arviolta syntynyt huhtikuussa eli yhtenä ajankohtana vuodesta jolloin Romaniassa syntyy sadoittain pentuja, kodittomiksi koiriksi. Jotkut näistä pennuista ovat niin onnekkaita, että selviävät ja pääsevät turvaan kaduilta jollekin tarhalle ja sitä kautta mahdollisesti jonkun yhdistyksen adoptio-ohjelman kautta etsimään omaa kotia. Maxis on yksi näistä onnekkaista. Maxis odottaa Kulkurien yhteistyötahon Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla, Glinan kylässä. Maxis asustaa Glinalla samaa häkkiä Lino Venturan, Izin ja Roxyn kanssa. Näistä neljästä Maxis on kooltaan suurin.
Arviolta Maxis tulee aikuisena olemaan noin 55-60cm ja 25-30kg. Huomioithan, että kyseessä on kuitenkin vain arvio.
Aktiivimme kuvailee Maxisista todella rauhalliseksi ja tyyneksi ikäisekseen. Maxis nautti kovasti ihmisen läheisyydestä ja vastaanotti ilomielin rapsutuksia. Tämä nuori poika on kiltti ja hellä mutta löytyy Maxisista myös sopiva määrä hassua hauskuutta. Maxis tulee hyvin toimeen häkkikaverinsa kanssa joten uskomme, että Maxis voisi muuttaa kotiin jossa jo ennestään löytyy koira.
Maxisilla oli löydettäessä murtumia jalassaan mutta ne ovat parantuneet ja jalka ei vaivaa poikaa eikä Maxisista huomaa, että sillä on ollut jalassaan murtumia.
12.10.2015
Ihana Maxis varattiin tänään omaan kotiin!
22.11.2015
Eilen Maxis pääse tulemaan kotiin, odottavan perheensä luokse. Onnellista yhteistä taivalta teille <3
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Maxis tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.
Maxis saapuu Suomeen kastroituna (mikäli on ollut fyysisesti valmis kastrointiin), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Maxis on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteyshenkilö: Mia Takolander