Kodin saanut koira: ROXANNA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kaunotar on kasvanut, Roxanna 9/2015

Kaunotar on kasvanut, Roxanna 9/2015

ROXANNA

* Narttu

* Arvioitu syntymäaika 5/2015

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

23.9.2015
Tämä nuori neitokainen löydettiin kävelevän Romanian katuja kodittomana koirana, oman onnensa nojassa. Roxannen talteenottanut henkilö toi tytön Kulkurien yhteistyötahon Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Gilnan tarhalle. Täällä Roxanne nyt odottaa sitä omaa kotia. Tarhalla on lähemmäs 300 koiraa odottamassa tai olemassa. Osa koirista ovat tällä hetkellä liian arkoja tullakseen adoptio-ohjelmaan ja näille tarhan vapaaehtoistyöntekijät yrittävät saada irrotettua hieman ylimääräistä aikaa sosiaalistamiseen ja sen kautta mahdollisesti jonain päivänä he olisivat valmiita ohjelmaan ja omaan kotiin.

Roxanna ja häkkikaverinsa Lino Ventura, Izi ja Maxis eivät kuulu näihin arkoihin koiriin vaan ilo on käsin kosketeltavaa kun astuu häkkiin. Roxanne hyppii ja loikkii ympäriinsä ja pyytää huomiota osakseen. Roxanna osaa myös pitää puoliaan häkissä ja sanoo täpäkästi pojille, mikäli jää heidän alle, kun riemu on ylimmillään. Roxanne ei kuitenkaan rähise huvin vuoksi eikä jokaisessa tilanteessa.

Roxannalla oli noin 2 ½ kuukautta vanhana painoa suunnilleen 6kg. Arvio on, että Roxanna aikuisena tulisi olemaan noin 45-50cm ja 15-20kg.

Aktiivimme tapasi Roxannan syyskuun reissulla ja totesivat Roxannan olevan iloinen, utelias ja hauska persoona. Roxanna vaikuttaa koiralta joka rakastaa touhuta kivojen asioiden parissa joten tästä saisi varmasti kivan kaverin johonkin yhteiseen harrastukseen tulevaisuudessa.

16.10.2015

Roxanna on tänään varattu omaan kotiin. Ihania uutusia joihin on hyvä päättää päivä!

22.11.2015
Eilen koitti se päivä, jolloin Roxanna pääsi tekemään tuon tärkeän matkan Kotiin. Onnellista yhteistä elämää <3

————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Roxanna tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöön) ennen sterilointia. Kuitti tulee toimittaa yhdistykselle siitäkin huolimatta, ettei halua korvausta toimenpiteestä vaan haluaa esim. lahjoittaa kyseisen osan eläinsuojelutyöhön.

Roxanna saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Roxanna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Roxannan yhteyshenkilö: Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: