Kodin saanut koira: MCCOY (nyk. Ismo)

Syntymäaika: 4/2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
13.10.2019
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Kulkurien adoptio-ohjelmassa olleet Meeri ja Yaffa ovat päätyneet tarhalle tontin myyjän veljenpojan asunnosta,  jossa oli 24 koiraa. Angela ja McCoy ovat todennäköisesti Meerin ja Yaffan sisaruksia.

McCoy on aluksi ollut sisaruksiaan hillitympi tapaus, mutta oikea seura ja aika on tehnyt ihmeitä McCoylle ja poika onkin täysin valmis kotikoira tällä hetkellä. McCoy ei turhaan hötkyile, eikä myöskään säiky pienestä. McCoy ei hauku vieraiden ollessa häkissä, mutta muuten McCoyn kuullaan haukkuvan muiden mukana. McCoy asustaa yhdessä Aunin kanssa ja tulee heti vieraiden rapsuteltavaksi. Etenkin pyllyrapsutukset ovat tälle pojalle mieluisia ja saavat hyvän fiiliksen aikaan koirien häkkiin. McCoy on aiemminkin kärsinyt kirppuallergiasta, josta syystä McCoyn karvat puuttuvat takapäästä ja allergia on nyt uusiutunut. McCoyn olisi tärkeä päästä ikiomaan kotiin ja pois kirppujen luota, jotta pojan olo helpottuisi. McCoy on noin 45cm ja 15-18kg.

Päivitykset

11.8.2020
McCoyn ja perheen hurjan pitkä odotus on päättynyt ja McCoy on aloittanut elämänsä kotikoirana ja saanut uuden nimen Ismo. Onnellista elämää Ismo ja perhe!

18.11.2019
McCoy on varattu ja oma koti odottaa Suomessa!

13.10.2019
McCoy asuu tällä hetkellä kierroksilla käyvän Maisien kanssa. McCoy onkin selvästi rauhallisempi ja malttaa paremmin tarkkailla vieraita ja keskittyä namin odottamiseen siitä huolimatta että Maisie jyrää aika ajoin McCoyn alleen. McCoy rakastaa nuuskuttelua ja käy vieraat läpi tarkasti nenällään. McCoyn kirppuallergia on myös parantunut ja McCoy näyttääkin muumien muurahaisleijonalta. McCoy saa allergiaansa lääkettä, mutta parasta pojalle olisi päästä pois tarhalta ja kirppujen luota.

11.08.2019
McCoyta kuvaillaan iloiseksi, sosiaaliseksi ja pirteäksi tättähääräksi, joka nauttii suunnattomasti pyllyrapsutuksista. McCoy ei kaihda vieraita vaan ymmärtää tilaisuutensa tulleen ja on heti valmis vastaanottamaan Kulkurien aktiivit ja nauttii saamastaan huomiosta. Mahdottomaksi meno ei kuitenkaan ylly, vaan McCoy pysähtyy nauttimaan hetkestä eikä ole koko ajan menossa pää viidentenä jalkana. McCoy onkin kasvanut oivaksi nuoreksi pojaksi ja ennen kaikkea täysin valmiiksi kotikoiraksi, joka jostain syystä edelleen odottaa omaa kotiaan.

09.06.2019
McCoy asuu tällä hetkellä samassa häkissä kahden muun koiran kanssa, ja tästä porukasta McCoy on selvästi energiisn. McCoy innostuu vieraista ja haukkuu huomionhakuisesti aktiivien lähestyessä heidän häkkiään. Harvinainen tilanne jännittää McCoyta, mutta poika oli selvästi kiinnostunut nameista ja olikin niiden avulla valmis jäämään vieraiden luo.

14.04.2019
McCoy on asunut kahden pienemmän ja ujomman koiran kanssa, joiden kanssa McCoy on tullut toimeen. McCoy kuitenkin jännittää vieraita jonkin verran, mutta tulee namien avulla haistelemaan uudet ihmiset. Välillä McCoy ottaa välimatkaa vieraisiin ja käy rauhoittelemassa itseään. Lopulta McCoy kuitenkin jää ihmisen luo makaamaan ja nojaa vieraan kättä  vasten. Myöhemmin McCoy siirretään rohkeamman Beninan kaveriksi, ja myös McCoy tulee selvästi ulos kuorestaan. Rohkeamman koirakaverin tukemana McCoykin on rohkeampi ja reippaampi.

08.12.2018
McCoy asuu edelleen samassa häkissä Angelan kanssa. Kaksikosta McCoy onkin huomattavasti jännittyneempi vieraista. Hetken tilannetta tutkailtuaan myös McCoy uskaltautui haistelemaan vieraita ihmisiä ja myös namit kelpasit. Angela onkin selvästi reipastunut tarhalla ollessaan, mutta McCoy ei ole kehittynyt samassa tahdissa. Kotioloissa McCoy tuleekin tarvitsemaan lempeää rohkaisua uusia asioita opetellessa. McCoylla on ollut iho-ongelmia ja kirppuja, mutta tällä hetkellä turkki on kasvamassa takaisin.


28.10.2018

McCoy aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

McCoy saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi McCoy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseenluovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: