Perustiedot ja tausta
06.04.2019
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan kodittomat lisääntyvät vauhdilla, sillä koiria tuodaan tarhalle jatkuvasti lisää. Pörröturkkinen Meeri on asunut aiemmin Cosoban tontin myyjän veljenpojan asunnossa 24 muun koiran kanssa. Naapurit alkoivat valittaa miehen koiramäärästä, jolloin Cosoban tontin myyjä pyysi, voisiko Dr Adina ottaa koirat. Näin Meeri päätyi tarhalle yhdessä Jeremian ja Yaffan kanssa ja kolmikko onkin todennäköisesti sisaruksia keskenään.
Meeri saapui kotihoitoon Suomeen 02.03.2019. Meeri on fiksu ja tasapainoinen koira, joka soveltuisi varmasti monenlaiseen aktiviteettiin ja harrastukseen. Meeri on aluksi hieman ujo, eikä ole suinpäin ensimmäisenä vieraiden jaloissa kiehnäämässä, vaan seurailee tilannetta ensin kauempaa ennen kuin käy itse tutkimassa vieraat ihmiset ja asiat. Meeri säikähtää helposti kovia ääniä. Aluksi Meeri pelkäsi paljon autoja, mutta on jo tottunut niihin. Ääniä Meeri edelleen pelkää ja reagoi niihin voimakkaasti. Tulevan kodin tuleekin jatkaa Meerin itseluottamuksen tukemista ja antaa tytön tutustua uusiin asioihin omassa tahdissaan rauhallisessa ympäristössä. Meeri tulee hyvin toimeen kotihoitajalla olevan uroksen kanssa ja saa koirakaverista huimasta tukea jännittävissä tilanteissa. Meerille etsitäänkin ensisijaisesti kotia, jossa olisi rohkea koirakaveri jo odottamassa Meeriä. Meeri ei ole haukkunut koithoidossa ollessaan. Meeri on myös ollut lähes täysin sisäsiisti. Meeri on noin 16kg ja hieman alle 50cm.
Päivitykset
28.04.2019
Ihana ja paljon huomiota saanut Meeri tyttö on vihdoin varattu ikiomaan kotiin.
06.04.2019
Meeri jatkaa edellen kodin etsintää kotihoidosa käsin Suomesta. Tänä aikana Meeri on rohkaistunut huimasti, ja päässyt opettelemaan kotikoiralle tärkeitä taitoja, kuten nojatuolissa nukkumista, rapsutusten vastaanottoa ja pitkiä rauhallisia lenkkejä kaverikoiran kanssa. Meeri nauttiikin rauhallisesta ympäristöstä ja erityisesti hajut ovat Meerin mieleen. Meeri on myös oppinut jo, etteivät autot olekaan niin pelottavia, vaikka ne kadulla kulkevatkin ohi huimaa vauhtia. Tämä on iso askel pienelle koiralle näin lyhyessä ajassa, joten voi vain kuvitella mihin Meerin potentiaali tulee vielä kantamaan kun tyttö saa aikaa ja omassa tahdissaan tutustua pelottaviin asioihin. Myöskään polkupyörät eivät enää pelota Meeriä.
Ulkona Meeri jännittää vastaantulevia ihmisiä, mutta hakee nopeasti turvaa ja rohkaisua kotihoitajasta ja tämän koirasta. Varmasti myös vieraat ihmiset muuttuvat mukavaksi, kunhan Meeri saa rauhassa tutustua ja ottaa aikansa. Vieraat koirat eivät Meeriä pelota vaan Meeri tervehtii niin isoja kuin pieniäkin koiria kohteliaasti. Meeri kuitenkin reagoi edelleen voimakkaasti ääniin, ja tähän tulevan kodin tuleekin panostaa ja ymmärtää, että tilanteet eivät tule menemään suunnitellusti mikäli Meeri jotain ääntä pelästyy. Pelästyessään Meeri lähtee vetämään kohti kotia ja vaatii aikaa, jopa tunteja, rauhoittuakseen.
Meeri ei ole ensimmäisenä pää viidentenä jalkana kahlaamassa sulavesissä, joten uimakaveria tästä muhkeaturkkisesta tytöstä tuskin saa. Metsässä Meeri on päässyt myös kokeilemaan liinassa kulkemista ja kuten muutenkin, Meeri kulkee hihnassa ja liinassa rennosti ja erittäin harvoin vetäen. Metsässä on myös nähty muita eläimiä, kuten sorsia ja rusakoita, mutta nämä eivät Meeriä kiinnosta.
Meerille lisätty myös uusia kuvia ja muutama video tytöstä ulkoilemassa.
17.03.2019
Meeri on viettänyt jo muutamia viikkoja Suomessa kotihoidossa opetellen kotikoiran taitoja. Meeri on kuitenkin vielä kovin ujo uusissa tilanteissa ja tyttö pelästyy helposti esimerkiksi autoja ja kovia ääniä. Myös lasten kova metelöinti säikäyttää Meerin, mutta rauhallisen lapsen läsnäolo ei Meeriä hetkauttanut. Tämän takia Meerille etsitäänkin nyt kotia rauhalliselta alueelta, jossa mm. päivittäiset lenkit voidaan järjestää niin, ettei Meerin tarvitse jatkuvasti pelätä vilkkaassa ympäristössä. Tulevan kodin on ymmärrettävä Meerin herkkää sielunmaisemaa ja oltava valmis harjoittelemaan uusia tilanteita Meerin ehdoilla ja tahdilla. Kotihoidossa Meeri on hyötynyt huimasti kotihoitajan oman koiran tuomasta turvasta ja mallista, joten tulevassa kodissa mieluusti olisikin jo rohkea koirakaveri odottamassa Meeriä.
Meeri on kotihoidossa olessaan lisäksi harjoittelut autossa matkustamista, joka sujuikin Meeriltä yllättän hyvin ja mutkattomasti koirakaverin kanssa. Uusia ihmisiä kohtaan Meeri on hieman epäileväinen ja vaatii aikaa, jotta uskaltautuu tulla tekemään tuttavuutta. Tässäkin rohkea koirakaveri varmasti auttaisi Meeriä tulemaan kuorestaan. Meeri ei ole haukkunut kotihoidossa ollessaan ja ääniä pelästyessäänkin Meeri hakeutuu turvalliseksi kokemaansa paikkaan.
Mikäli koet, että teiltä löytyisi juuri oikea rauhallinen ja turvallinen koti tälle ihanalle pörrönaamalle, otathan yhteyttä Meerin yhteyshenkilöön. Meerille on lisätty muutama kuva kotihoidosta sekä video.
04.03.2019
Meeri on nyt viettänyt muutaman päivän Suomessa kotihoidossa tutustuen tavalliseen arkeen sekä uuteen ympäristöönsä. Meeri on ottanut muutoksen hyvin ja löytänyt mm. sohvan hyvin nopeasti, johon Meeri jo reteesti köllähtääkin kerjäämään rapsutuksia tassut kohti kattoa. Meerin erittäin muhkea turkki hämää tytön koossa, sillä Meeri on noin 16kg ja hieman alle 50cm. Tulevan kodin onkin hyvä olla valmistautunut hoitamaan myös turkkia sekä tarvittaessa trimmaamaan sitä lyhyemmäksi. Meeri ei ole haukkunut kotihoidossa ollessaan ja tulee hyvin toimeen kotihoitajalla olevan vanhemman uroksen kanssa.
28.02.2019
Meeri on tulossa Suomeen kotihoitoon 2.3. Meeri jatkaa kodin etsintää kotihoidosta käsin Suomessa samalla opetellen kotikoiran taitoja. Parasta tietysti olisi, jos Meeri mahdollisimman pian pääsisi ikiomaan kotiin.
08.12.2018
Meeri jakaa häkkinsä edelleen Yaffan kanssa ja tilassa onkin energinen mutta rento meininki. Molemmat koirista selvästi kaipaisivat tekemistä ja virikkeetön ympäristö stressaa koiria. Meeri etenkin ihastuu vieraista ja änkeääkin syliin rapsuteltavaksi. Meerin karva on takaosassa ohuempaa kuin etuosassa luoden leijonamaisen kuvan tytöstä. Meeri antaa käsitellä itseään hyvin. Yaffan tapaan myös Meeri haukkuu muiden koirien mukana vieraiden liikkuessa ladossa. Rauhoituttuaan kaksikko keskittyy yhdessä tekemiseen kauniisti ja ne selvästi nauttivatkin puuhailusta ja siitä, että niiltä pyydetään jotain. Meeri on myös selvästi rohkaistunut ja nauttii suuresti ihmisten huomiosta. Meerin säkäkorkeus on noin 50 cm ja paino noin 20 kg. Ihana Meeri on tulossa Suomeen kotihoitoon 2.3.
28.10.2018
Meeriä kuvaillaan “super-tyypiksi”. Meeri tulee heti tervehtimään vieraita, ja Yaffan rohkaisemana tyttö avatuuu täysin. Meeri pusuttelee, pomppii ja on halkeamaisillaan onnesta saadessaan nauttia ihmisseurasta. Myös namit olivat iso hitti Meerin kanssa ja niiden etsiminen maasta se vasta kivaa puuhaa olikin! Alkuinnostuksen jälkeen Meeri osaa myös rauhoittua, kunhan ihminen rauhoittuu ja on valmis antamaan rauhallista huomiota rapsutusten saattelemana.
28.8.2018
Tapasimme Meerin elokuussa 2018 vieraillessamme Cosoban tarhalla. Meeri on veljensä Yaffan kanssa muuttanut ulkona olevista häkeistä sisälle navettarakennukseen. Sisarukset asuvat edelleen samassa häkissä. Tällä kertaa Meeri on selkeästi rohkeampi kuin kesäkuussa tavatessamme. Se on myös aivan upean kaunis koira. Häkissä se tulee ottamaan vieraalta ruokaa ja antaa silittää itseään. Jonkin verran Meeri haukkuu muiden koirien mukana vieraiden kävellessä häkin ohi. Meerin sisko Jeremia asuu jo Suomessa, mutta missä on tämän kaunottaren koti? Lisätty muutama kuva Meerille.
19.6.2018
Tapasimme Meerin touko-kesäkuun vaihteessa Cosoban tarhalla. Meeri on reipas ja iloinen häkin läpi tervehdittynä, mutta vieraiden mennessä häkkiin Meeriä alkaa jänskättää ja se vetäytyy koppiin. Tällä kertaa vieraiden läsnä ollessa se ei uskaltaudu ulos edes hetkeksi. Lisätty kuvia Meerille.
18.3.2018
Aktiivimme tapasivat Meerin maaliskuun alussa 2018. Meeri on vielä nuori koira ja tarhan häkissä eläminen on sille aivan liian virikkeetöntä. Aktiivien mennessä häkkiin Meeri purkaa innostustaan ja tylsyyttä haukkumalla samaa häkkiä asuttavan Yaffan kanssa. Kaksikko on myös syönyt häkkinsä seinää muun tekemisen puutteessa. Meeri aloittaa kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
_______________________________________________________________________
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa,
motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla
parhaillaan useiden vuosien mittainen.
Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja.
Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta
tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä,
takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja
enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta
ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen
myötä vielä muuttua.
Meeri on steriloitu, asianmukaisesti rokotettu, ulko- ja sisäloishäädetty ja testattu useiden sairauksien varalta. Lisäksi Meeri on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, luovutussopimukseen, adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Harkitut yhteydenotot: Matleena Grönroos