Kodin saanut koira: MELTON (Westie Ladyn pennut)

Syntymäaika: 03/2018
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
7.6.2018

Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan tähdätty siihen, että koirat saavat parhaan mahdollisen hoidon ja elinolosuhteet, niin projektiin kuuluu myös kiinteästi ennaltaehkäisevä eläinsuojelu työ valistuksen ja sterilointien parissa. Istuttamalla näitä tärkeitä eläinsuojelutyön periaatteita myös Mitreniin ja lähialueille voimme ehkäistä monia surullisia kohtaloita ja muun muassa vähentää kadulle syntyvien kodittomien pentujen määrää. Tie on pitkä ja tarhan rakennus vielä osiltaan kesken. Tarhalla kuitenkin asustaa jo koiria ja yhtä häkkiä täydentää 6 sisaruksen pentue.

Westie Ladyn pennut ovat vahinkopentue, jotka tuotiin äitinsä Westie Ladyn kanssa tarhalle noin kuukausi sitten. Kaikki pennut ovat suhteellisen energisiä ja todella leikkisiä tyyppejä. Nuoren ikänsä takia pennuista ei vielä kauhean kattavaa luonnekuvausta ole mahdollista saada, sillä jokainen niistä on vielä sellainen kuin pienen pennun kuuluukin olla. Pennut tulevat hienosti toimeen toistensa kanssa ja vaikuttavatkin todella sosiaalisilta kavereilta. Kaikilla pennuilla on normaalia lyhyempi häntä. Pituus vaihtelee puolipitkästä aina töpöhäntään asti. Tämän arvellaan olevan synnynnäistä.

Melton on pentueen hissukka. Se on hieman sisaruksiaan ujompi ja seurailee mieluusti jännittäviä asioita ensin hieman sivummalta. Uudet ihmiset kyllä kiinnostavat sitä kovasti ja hetken ihmeteltyään myös Melton käy tervehtimässä tulijoita. Kun muut pennut riekkuvat ihmisten jaloissa Melton leikkii itsekseen pentujen kopassa. Melton onkin selvästi riehakkaita sisaruksiaan harkitsevaisempi persoona.

Melton oli kesäkuun alussa noin 25-30cm korkea ja painoi noin 3kg. Pentujen äiti on noin 40cm korkea, mutta pennuista oletetaan kasvavan hieman äitiään isompia eli noin keskikokoisia karvakuonoja.

30.9.2018
Ihana pörrönaama Melton on lentänyt oman perheensä luokse. Onnea koko perheelle!

23.8.2018
Herttainen pieni pörrönaama Melton on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

7.6.2018
Melton aloitti kodin etsinnän Kulkurien sivuilla.

______________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Melton tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Melton saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Melton on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: