Kodin saanut koira: LUNGIALETU (nyk. Luca)

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (pääkaupunkiseutu)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

22.9.2018
OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVet ylläpitää Cosoban kylässä tarhaa, jossa on satoja koiria odottamassa sitä päivää, kun ne pääsevät matkaamaan omaan kotiinsa. Moni entisistä cosobalaisista tarhakoirista onkin muuttanut Suomeen viettämään lokoisaa kotikoiran elämää. Toinen toistaan persoonallisemman oloiset ja näköiset hännänheiluttajat kuitenkin ovat vielä vailla oman ihmisen lepertelyjä, namien piilotusta ja sohvaa, jolle karvojaan voisi pudotella. OneVetin koiratarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Yksi hurmaavista tarhalta itsensä löytäneistä koirista on Lungialetu.

Lungialetu päätyi Cosobaan, kun läheisessä kylässä asunut omistaja hylkäsi koiran tarhan  portille. Koira otettiin tietysti tarhalle etsimään uutta kotia ja se nimettiin edellisen kotikylänsä mukaan Lungialetuksi. Lungialetu on avoin, iloinen ja ystävällinen pieni koiruus, jonka olemus on kerrassaan sympaattinen. Se vispaa häntäänsä minkä ehtii saadakseen ihmisen huomion ja rapsutuksia. Lungialetu jakaa häkkinsä kahden muun koiran kanssa ja se tulee kivasti toimeen muiden koirien kanssa. Toisinaan ruoka saattaa kuitenkin aiheuttaa tälle pikku herralle kiukunpuuskia muita koiria kohtaan, joten tulevan kodin on hyvä pohtia asiaa, jos Lungialetulla on koirakavereita Suomessa odottelemassa. Ihmisiä kohtaan Lungialetu on ollut tarhalla vain oma iloinen itsensä. Tämä veijari tulee toimeen myös kissojen kanssa.

Lungialetu painaa 10 kiloa ja se on noin 30cm korkea. Sen iäksi on arvioitu 2-3 vuotta.

 

Päivitykset

28.9.2018
Hurmaava Luca muutti eilen uuteen kotiinsa. Iloa ja onnea Lucan perheelle!

 

22.9.2018
Lucalla on nyt monia kotiehdokkaita, joten siitä ei oteta vastaan enempää kyselyitä tällä hetkellä.

 

13.9.2018
Lucan elämässä tapahtui suuria muutoksia ja se joutuu etsimään uutta kotia täysin siitä riippumattomista syistä. Luca on Suomessa ollessaan osoittautunut oppivaiseksi ja leikkisäksi koiraksi, joka rakastaa ihmisen sylissä köllöttelyä. Se osaa kulkea hienosti hihnassa, mutta saattaa rähjätä muille koirille, jos se ei pääse tervehtimään niitä. Tulevan kodin onkin syytä satsata siihen, että Lucan kanssa harjoitellaan muiden koirien ohituksia rauhallisessa mielentilassa. Luca on elänyt ongelmitta kerrostalossa, mutta tällä hetkellä se yhtyy kuoroon, kun sen koirakaveri ilmoittaa haukkuen rapun tapahtumista. Luca on sisäsiisti ja se on nätisti työpäivän ajan kotona ainakin koirakaverin kanssa. Luca asuu pääkaupunkiseudulla.

 

18.8.2018
Lungialetu on muuttanut tänään omaan kotiinsa, jossa häntä kutsutaan nimellä Luca.

 

14.7.2018
Ihana Lungialetu varattiin tänään ikiomaan kotiinsa, jossa häntä jo kovasti odotetaan.

 

24.6.2018
Lungialetu on aloittanut oman kodin etsimisen.

 

________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Luca saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Luca on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lungialetun yhteyshenkilönä toimii Maikku Wikberg.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: