Kodin saanut koira: MERLIN (nyk. Kafka)

Syntymäaika: 4/2021
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (kotihoidossa Ioana Bodealla)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
27.11.2021

Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Nyt noin neljän kuukauden ikäisen Merlinin elämä on alkanut romanialaisen perheen pihamaalta. Merlin oli omistettu koira, mutta sen tapauksessa se tarkoitti jatkuvaa ulkona elämistä elämänsä ensimmäisten kuukausien ajan. Perheen isä päätti, ettei halua enää pitää koiraa pihallaan, joten Ioanan ystävä pyysi Ioanalta apua koiran sijoittamisessa. Näin Merlin päätyi Ioanan hoiviin ja asustelee onnekkaana tämän luona kotihoidossa.

Romaniassa vierailemassa olleet yhdistyksen aktiivit tapasivat reissullaan myös Merlinin. Ioana oli ottanut pennun mukaansa yhteistyötarhallemme Cosobaan, joten ympäristö oli pennulle täysin vieras ja sen vuoksi toki ymmärrettävästi vähän jännittävä. Merlin otti kuitenkin uuden tilanteen vastaan rohkeasti ja iloisesti ja sitä kuvaillaankin reippaaksi ja avoimeksi pennuksi.

Merlin tutustuu uusiin ihmisiin innolla pusutellen ja antaa käsitellä itseään miten vain. Merlin vaikuttaa kaikin tavoin leikkisältä ja ystävälliseltä peruspennulta, jonka soisi pääsevän nopeasti omaan kotiin jatkamaan sosialistumista ja kotikoiran elämään tutustumista.

Merlinin kotihoitopaikassa asuu toisia koiria ja kissoja ja Merlin tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Merlin ei myöskään hoitopaikassa vaikuta erityisen haukkuherkältä. Merlin voisi varmasti sopia monenlaiseen kotiin ja perhekokoonpanoon.

Merlin on tällä hetkellä noin 40 cm korkea ja painaa noin 10 kiloa. Se kasvanee vähän isommaksi keskikokoiseksi koiraksi, tarkkaa kokoarviota on tässä kohtaa mahdotonta sanoa.

Päivitykset

27.11.2021
Merlin matkasi tänään Suomeen ja tapasi oman perheensä ensimmäistä kertaa. Merlin sai uudeksi nimekseen Kafka.

6.10.2021
Ihastuttava Merlin on varattu omaan kotiin!

17.9.2021
Hellyyttävästä Merlinistä lisättiin sen profiiliin uusi video kotihoidosta.

29.8.2021
Merlin aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Merlin tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastraation kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastraatiota.

Merlin saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Merlin on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Merlinin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: