Kodin saanut koira: MICHAEL

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

9/2014

9/2014

MICHAEL

* n. 2-2,5v

* uros

* kastroidaan

* Romaniassa

 

 

 

 

5.10.2014
Romaniassa kulkukoirat ovat pahan armoilla. Pahojen ihmisten, vaarallisen liikenteen, toisten koirien ja ympäristön vaarojen lisäksi rokottamattomat koirat altistuvat myös erilaisille taudeille. Michael onkin joutunut selviytymään penikkataudista, josta se parani ilman jälkioireita ja onkin nyt elämänsä kunnossa.

Michael on asustanut Suflete Dragin Anda Murgun luona Romaniassa, Frumusanin kylässä, vajaat 3 kuukautta. Päivisin Michael oleilee muiden koirien kanssa ulkona leikkien ja touhuten pienen koirapojan juttuja. Yöt hän viettää etuoikeutetusti Andan pehmeässä ja lämpimässä sängyssä. Andan mielestä Michael onkin rakastettava ja täydellinen adoptioon. Luultavasti Michaelilla on ollut joskus oma koti, sillä se on sisäsiisti, on rauhallinen sisätiloissa eikä hauku turhia.

Kooltaan Michael on noin 5kg painava ja korkeutta löytyy n. 25-30cm. Rotumixissä on luultavasti pekingeesiä, joten Michaelin ruumiinrakenne on sellainen “pötkylä”. Luonteeltaan Michael on mutkaton ja seurallinen. Se on sosiaalinen ympäristölleen ja ottaa kavereikseen niin muut koirat, kissat kuin ihmisetkin. Luonteensa puolesta Michael sopisikin lähestulkoon kotiin kuin kotiin, kunhan koti on sitoutunut ja rakastava.

Michael saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passilla varustettuna. Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

30.10.2014
Michael varattiin omaan kotiinsa Ranskaan syksyllä 2014.

Varaajana toimi Evi Koskinen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: