Kodin saanut koira: MIHA

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

12.11.2015
Kaunis Miha tuotiin kadulta paikallisten lasten toimesta kaupungissa pidettävään sterilointitapahtumaan. Miha jäi väliaikaisesti asumaan ja odottamaan omaa kotiaan tähän vaaleanpunaiseen rakennukseen, jossa muun muassa RAR- tiimi ( Romanian Animal Rescue) sekä Cornelia Stan tekevät ihmeitä sterilointipäivinä.

Miha on luonteeltaa reipas ja iloinen sekä hyvin leikkisä pieni tyttökoira. Itseluottamustakin tältä neidiltä löytyy sen verran, että Miha käy heti ensimmäisenä haukkumassa sterilointitaloa kohti kiviä heittelevät hönöläiset.

Tämä pikkuinen neiti tulee todella hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja Mihan lempipuuhaa onkin kirmata ja leikkiä muiden koirien kanssa sterilointitalon lähiympäristössä. Innostuessaan Miha voi olla myös hieman huimapää. Likaantumisesta Miha ei tykkää ja pitääkin itsensä mielellään siistinä ja puhtaana.

Ihmisiä kohtaan suloinen Miha on erittäin lempeä sekä hyväntahtoinen ja neiti tulee myös hienosti toimeen lasten kanssa.

Painoa tällä kerrastaan ihastuttavalla neitosella on arvioin mukaan noin 10 kg ja säkäkorkeutta noin 35 cm.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Miha saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Miha on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

28.11.2015
Ihana pikkuinen Miha on varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Mihalle ja neidin tulevalle perheelle <3

15.01.2016
Valloittava Miha on saapunut eilen omaan kotiin Suomeen.

Mihan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: