Kodin saanut koira: MINAKO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Minako skarppina 11/2015

Minako skarppina 11/2015

MINAKO

* Narttu

* Arvioitu syntymävuosi 2012-2013

* Steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

18.11.2015
Pieni ja touhukas Minako juoksentelee vapaana Kulkurien toisen pääyhteistyökumppanin, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla. Minakon on löytänyt tarhan kaksi vapaaehtoistyöntekijää bukarestilaisella kadulla. He ottivat Minakon mukaansa tarhalle, sillä he tietävät erittäin hyvin, että kaduilla koirat kohtaa monenlaisia vaaroja, mm. koirarankkureita, ilkeitä ihmisiä sekä autoja. Auton kanssa Minakolla on todennäköisesti ollut yhteentörmäys elämänsä aikana mutta ihmeenkaupalla tyttö on onnistunut pysymään hengissä, niin onnettomuudesta kuin toipumisajan kaduilla. Johtuen siitä, että Minakon vammat ovat parantuneet itsekseen, tytön lantio ja lonkan asennot ovat epänormaalit. Minako kuitenkin liikkuu vaivattomasti ja juoksentelee iloisesti ympäriinsä Glinan tarhalla. Tällä hetkellä Minakosta ei huomaa, että tytöllä olisi haittaa vanhasta vammasta.

Minako on pieni, noin 30-35cm korkea, 6-7kg painava, 2-3 vuotias steriloitu narttu.

Minako elelee vapaana, osana koiraporukkaa, Glinan tarhalla. Vaikka Minako on pieni, sillä on luonnetta ja sopiva määrä egoa, se osaa pitää huolta itsestään ja tulee pääsääntöisesti toimeen muiden koirien kanssa hyvin. Minako kyllä vähän tykkää käydä härnäämässä häkeissä asuvia koiria, eli tekee pyörähdyksiä niiden edessä ja aiheuttaa mielellään vähän hämminkiä.

Minako tulee Kulkurien adoptio-ohjelmaan erityisadoptiona ja tulevan kodin tulee olla varautunut siihen, että Minako todennäköisesti tulee tarvitsemaan hoitoa, jossain muodossa, jossain kohtaa elämää. Painoa kannattaa tarkkailla, ettei se pääsisi nousemaan, sillä silloin jaloille ja nivelille aiheutuu tarpeetonta rasitusta.

28.12.2015
Eilen saimme kuulla, että Minakolle on löytynyt oma koti Saksasta. Ihanaa elämää, suloinen Minako!

———————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Minako saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Minako on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Minakon yhteyshenkilö Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: