Kodin saanut koira: MISHU

Syntymäaika: 11/2015 - 1/2016
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

21.11.2016
Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta. Ioanan apu on korvaamatonta, sillä perushoitotoimenpiteiden ohessa hän käyttää aikaa mm. totuttaen koiria hihnassa kävelyyn ja sosialistaen arkajalkoja. Ioanalla on OneVetissa myös joitakin omia koiria, jotka hän on pelastanut ja joille hän koettaa löytyy oman kodin kansainvälisen adoption kautta. Yksi Ioanan suojateista on suloinen Mishu, jonka Ioana on pelastanut Giurgiun maakunnasta, joka sijaitsee noin 30km päässä pääkaupungin, eli Bukarestin humusta.

Ihana Mishu tulee hienosti niin, ihmisten, toisten koirien kuin kissojenkin kanssa. Mishu vaikuttaisi olevan hyvin rauhallinen ja ystävällinen pikkukoira. Kuvaustilannetta kiltti Mishu jännitti sylissä jonkin verran.

Mishulla on arvion mukaan painoa noin 5 kg ja säkäkorkeutta noin 30 cm.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mishu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mishu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

26.11.2016
Herttainen Mishu on tänään varattu omaan kotiin Suomeen! Onnea Mishulle ja sen tulevalle perheelle!

21.12.2016
Mishu lensi Suomeen omaan kotiinsa 17.12.2016.

Mishun yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1227393857325286/?permPage=1″ width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: