Kodin saanut koira: NALAN

Syntymäaika: 9/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Mihaela Soare)
Kokoarvio:

 

3.1.2017
Mihaela Soare on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Mihaela asuu äitinsä kanssa Romaniassa Târgovișten kaupungissa ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nämä onnekkaat eläimet, jotka pääsevät Mihaelan ja tämän äidin luokse odottamaan adoptiota, saavat elää kodinomaisessa tilassa ja Mihaela pyrkii opettamaan koiralle kodissa olon alkeita.
Näitä alkeita on nyt Nalan ja Timba myös oppimassa. Sisaruksilla oli onni myötä, kun heidät sattui näkemään Mihaela, joka otti palelevat pennut tien varresta turvaan.

Nalan sekä veli Timba ovat perus pentuja, leikkisiä ja touhukkaita koiran alkuja. He ovat ihmisrakkaita, lempeitä ja ystävällisiä, jotka tulevat toimeen kaiken ikäisten ja kokoisten koirien kanssa, kuten myös kissojen kanssa, joita Mihaelalla on myös kotonaan. Kuvissa koirat ovat OneVetin eläinklinikalla ja uusi paikka onkin koiralle jännittävä asia. Kodin onkin tiedostettava mitä kaikkea pennun omistaminen tarkoittaa. Pentu tarvitsee aikaa, tekemistä, tukemista, opastusta ja koulutusta, kaikkea rakkaudella ja kodilta sitoutumista, sekä pitkää pinnaa.

Tällä hetkellä, noin 3 kk ikäiset sisarukset tulevat kasvamaan keskikokoiseksi koiriksi, noin 15 – 20 kg painoisiksi.

13.1.2016
Nalan on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

30.1.2017
Nalania odotti 29.1 Helsinki-Vantaan lentokentällä hänen oma perheensä, jolloin Nalan saapui omaan rakastavaan kotiinsa. Onnea perheelle!

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu siis tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Nalan tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Nalan saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nalan on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Nalan yhteyshenkilö: Stina Nurmikoski

 

Klikkaamalla kuvat aukeavat isommaksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: