Kodin saanut koira: NAOMI

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

IMG_1198NAOMI

* narttu

* syntynyt arviolta 6/2015

* Romaniassa

 

 

 

 

21.9.2015
Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Kulkurit pyrkivät vähentämään hylättyjen pentujen määrää sterilointiprojektein, mutta edelleen pentuja syntyy todella paljon ja erityisesti keväisin ja kesäisin niitä on kaikkialla.

Alkukesästä Rosiorin kunnalliselle tarhalle oli tuotu pentue. Ne olivat vahinko, josta pentujen emän omistaja ei halunnut ottaa minkäänlaista vastuuta. Kunnallisilla tarhoilla pennuilla on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä, sillä taudit leviävät todella herkästi koiria täynnä olevissa häkeissä. Tätä pentuetta seurasi toinen ja sitä vielä kolmas – kaikilla sama tarina kodista, jossa niille ei ollut tilaa. Kun pentuja oli yhteensä kerääntynyt jo 25, pyysi Rosiorin koirista huolta pitävä Cornelia Kulkurien yhteistyökumppanin eläinklinikka Onevetin apuun. Klinikan työntekijät testasivat pennut heti tautien varalta, ja kuten usein käy kun pieniä ja vastustuskyvyttömiä pentuja hylätään suurille tarhoille, oli pennuille tarttunut parvo. Onevetin henkilökunta teki kaikkensa jotta nämä 25 pentua selviytyisivät, mutta lopulta vain pieni osa voitti taistelunsa sairautta vastaan.

Naomi on yksi näistä suurista taistelijoista, jotka selviytyivät taudista ja pääsivät lopulta Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Se on tavallisen pennun tavoin iloinen ja utelias ja touhuilee mielellään muiden pentujen kanssa. Uudet ihmiset olivat Naomista alkuun melkoisen pelottavia ja se kokikin koppinsa turvallisimmaksi vaihtoehdoksi. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja lopulta ihmisten seura ja namit saivat sen tervehtimään vieraita. Naomi oli tarhalla melko rauhallinen ja ennen kaikkea kiltin ja lempeän oloinen. Sylissä se viihtyi ja päästyään kerran ihmisten lähelle se jäi rohkeasti pyörimään lähelle.

Naomi on hoikka pieni tyttö, josta kasvaa aikuisena noin 45-50cm korkea ja 13-17 kiloa painava.

17.10.2015
Suloinen Naomi on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

15.11.2015
Kaunis Naomi on eilen saapunut omaan kotiinsa. Onnea Naomi ja perhe!

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Naomi tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Naomi saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Naomi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Rosa Haahtikari.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: