Kodin saanut koira: NEILIKKA

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

06.11.2016
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka kohdistui mm. eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVetiin jonka kanssa yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä päivittäin. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat ja lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta pelastetulle koiralle. Yksi Onevetin hoitolassa asuvista koirista on suloinen Neilikka.

Neilikka on toiminut pentutehtaassa pentukoneena ja koska se on bichontyyppiseksi isokokoinen, se teki myös paljon pentuja. Kun se ei enää tullut kantavaksi, se hylättiin.

Neilikka on luonteeltaan ujohko, mutta ei kuitenkaan pelokas. Jännittävissä tilanteissa Neilikka saattaa hakeutua turvaan sille luotettavan ihmisen taakse ja esimerkiksi äkkinäisiä liikkeitä ja voimakkaita ääniä pikkuinen pelästyy. Neilikkalla esiintyy eroahdistusta ja jo seitsemässä päivässä se on kiintynyt todella paljon hoitajaansa Onevetin työntekijä Andraan. Kun Andra lähtee Neilikan luota pois, jää neiti oven taakse hyppimään ja haukkumaan. Eroahdistuksen vuoksi Neilikkaa suositellaan asumaan ensisijaisesti omakotitaloon. Kaunis Neilikka etsii sitoutunutta ja osaavaa kotia, joka on valmis tarjoamaan sille sen arvoista hyvää kotikoiran elämää.

Hoitolassa Neilikka tulee hienosti toimeen kissojen kanssa. Neidillä on arvion mukaan painoa noin 5 kg.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Neilikka saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Neilikka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenkotiutuvan koiran oppaaseen, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

20.11.2016
Suloinen Neilikka on varattu omaan kotiin Suomeen. Onnea Neilikalle ja sen tulevalle perheelle <3

06.12.2016
Neilikka lensi Suomeen omaan kotiinsa 3.12.

Neilikan yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: