Kodin saanut koira: NEITI NIKITA

Syntymäaika: 7/2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla asustaa tällä hetkellä noin 100 koiraa, joiden olot ovat moniin muihin yksityisiinkin tarhoihin verrattuna varsin hyvät. Koirat pääsevät päivittäin ulkoilemaan vapaana tarhan ulkoilupihalle, jossa ne saavat rentoutua, haistella ja leikkiä. Tarhan koirat asuvat pääosin häkeissään yksin. Niistä huolehtii kaksi palkattua työntekijää sekä tarhalla käyvät vapaaehtoiset, Anda itse mukaan lukien. Kaikkia tarhalla asuvia koiria on mahdollisuus testata kissojen ja lasten kanssa.

Neiti Nikita löydettiin kesällä 2016. Se tallusteli tuolloin nälkäisenä ja surullisen oloisena kadulla. Tarhallakin Nikita oli allapäin monta kuukautta, se vain söi ja nukkui ja heräsi taas syödäkseen lisää ja nukkuakseen lisää. Sitä ei lainkaan kiinnostanut tutustua tarhan ihmisiin. Kun aikaa kului, Neiti Nikita alkoi raottaa tuuheakarvaista kuortaan ja se alkoi innostua ihmisten huomiosta. Nikitasta paljastui iloinen ja puuhakas koira. Nikita pitää ihmisiltä saamastaan huomiosta ja rapsutuksista. Myös leikkihetket muiden koirien kanssa ovat sille mieluisia. Nikita tarvitsee kodin, jossa sitä rohkaistaan ja kannustetaan lempeästi ja jossa sille annetaan tilaa ja aikaa totutella kotikoirana elämiseen. Kiinnostuneisuus turkinhoitoa kohtaan luetaan eduksi.

Nikita on reilu kaksivuotias tyttönen, joka on steriloitu. Korkeutta koiralla on noin 50cm, joten ihan pikku neidistä Nikitan tapauksessa ei ole kyse. Tämä karvaturri suhtautuu kouluikäisiin lapsiin iloisesti ja innokkaasti, kissojen kanssa sitä ei ole vielä testattu, mutta sekin on toki mahdollista.

 

Päivitykset

16.6.2018
Lyhyeen karvaan ajettu Neiti Nikita on laskeutunut tänään Suomen maan kamaralle, jossa omat ihmiset vastaanottivat hänet. Hauskoja hetkiä Nikitalle ja koko perheelle!

 

11.4.2018
Neiti Nikita on varattu tänään ikiomaan kotiinsa.

 

19.3.2018
Lisätty neidille kuvia, jossa se tapaa kouluikäisen tytön.

 

12.3.2018
Pörröinen Neiti Nikita oli iloisena vastassa häkin ulkopuolella olleita aktiivijamme, mutta kun sille vieras ihminen meni häkin sisälle, se pyörähtikin koppiinsa pohtimaan tilanteen vakavuutta. Pian Nikita kuitenkin tulikin haistelemaan uutta tuttavuuttaan ja ottamaan rapsutuksia vastaan. Niistä se näytti nauttivan tosi paljon, namit sen sijaan jäivät syömättä kenties stressin takia. Rapsutussessio olisi saanut Nikitan mielestä olla vielä reilusti pidempi, sillä se todella tykästyi ihmiseen, joka sitä huomioi. Pehmeällä äänellä lausutut kannustussanat tuntuivat saavan Nikitan lämpenemään. Aktiivimme kuvasivat Nikitaa tarhaoloisuhteista huolimatta tasapainoiseksi, sympaattiseksi ja rauhalliseksi koiraksi. Valloittavasta karvaturrineitosesta on lisätty kaksi videota.

 

31.7.2017
Aktiivimme tapasivat Neiti Nikitan heinäkuisella Romanian matkallaan. Nikitan muhkea ulkomuoto oli muuttunut, kun neiti oli saanut kesätukan. Lyhyessä karvassa onkin varmasti mukavampi touhottaa Romanian helteissä. Tällä kertaa Nikitan mielenkiinto ei riittänyt ihmisiin, sillä se päästettiin leikkikentälle, jossa hajut veivät sen kaiken huomion.

 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Neiti Nikita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nikitalla on Suomeen tullessaan mikrosiru ja EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nikitan yhteyshenkilönä toimii Maikku Wikberg.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: