Kodin saanut koira: OSKARI

Syntymäaika: 2010
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
7.7.2018
Kulkurien monivuotinen yhteistyökumppani on Carmen Mandescu. Carmenin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo monen vuoden ajan ja tukeneet, sekä ottaneet koiria adoptio-ohjelmaan Glinan tarhalta jota ylläpitää Associata A Doua Sansa yhdistys, jonka Carmen perusti yhdessä muutaman muun romanialaisen kanssa aikoinaan. Ajat muuttuu, unelmia on joskus uskallettava seurata ja näin Carmen teki. Hän perusti oman yhdistyksen, Carpen ja Kulkurit lähti tukemaan ja auttamaan Carmenia tässä hänen projektissaan, rakentaa turvallisen ja nykyaikaisemman tarhan koirille kodittomille koirille. Voit lukea lisää tästä projektista kokonaisuudessaan Carpen projektisivuilta.

Oskari on mahdollisesti puhdasrotuinen beagle, joka päätyi Carpen tarhalle, kun sen omistaja muutti eikä voinut ottaa Oskaria mukaansa. Herra on hieman hämmentynyt oman kodin vaihtuessa tarhaelämään, mutta se vaikuttaa kuitenkin kovin sopeutuvaiselta koiralta. Oskari on jämpti ja samalla vähän hömelö persoona. Sillä on hyvin beaglemäinen tapa haukkua käheästi kun se haluaa jotakin tai haluaa ilmoittaa jostain. Eli kova poika höpöttelemään. Oskari asuu nuoren tyttökoiran kanssa joka on melko vilkas ja näyttää vähän siltä että patukka-Oskari ei aina ihan pysy toisen tahdissa mukana. Hienosti Oskari sen hanskaa vaikka noloa onkin. Naapurin poikia se saattaa käydä aika polleana haistelemassa, mutta ei ole mikään rähisijä. Ihmisiä Oskari rakastaa ja se tulee heti hyvin kohteliaasti pyytämään huomiota. Se ei ole kuitenkaan rasittava vaikka kovasti kyllä kaipaa seuraa ja rapsutuksia. Namitkin ovat tosi kova juttu ja jostain syystä heti kun Oskarille näyttää namia, se menee samantien näyttelyasentoon ja seisoo siinä hamaan tappiin asti (tai korkeintaan siirtyy pari askelta ja ottaa taas saman asennon). Herra on aikalailla sellainen persoona, jota on vaikea ottaa vakavasti. Oskari on hyvin kiltin oloinen ja reipas, se on tosin vähän varovaisempi, kun ei rähmästä johtuen näe mitään, mutta ilahtuu heti kun taas näkee ketä häkissä on.

Oskarilla on luonnostaan kuivat silmät minkä vuoksi sen silmiä tulee putsata ja hoitaa tipoilla päivittäin. Etenkin tarhaolosuhteissa silmät kuivuvat herkästi ja silloin ne rähmivät niin reilusti että Oskari ei näe kunnolla. Herra antaa kuitenkin hoitaa silmiään hyvin. Oskarin hampaat ovat ainakin päällisin puolin kunnossa.

Korkeutta Oskarilla on noin 40 cm ja painoa tällä hieman tukevahkolla papalla on ehkä noin 13 kg verran.

 

Päivitykset
11.8.2018
Oskari lensi tänään omaan kotiinsa, jossa sitä jo kovasti odotettiin <3

14.7.2018
Valloittava Oskari on tänään varattu omaan kotiinsa, onnea perheelle!

7.7.2018
Oskari aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 

 

____________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Oskari saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Oskari on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin

Yhteyshenkilö: Tuuli Katainen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: