Kotia etsivä koira: PAPA BEAR, ERITYISADOPTIO

Hymyilevä seniori-ikään päässyt Papa Bear etsii omaa kotiaan, jossa viettää arvokasta pappakoiran eloa!
Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:cm/kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.3.2024


Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Vuonna 2020 alkukesästä Mihai lunasti Mihailestin kunnalliselta tarhalta suurikokoisen uroskoiran. Mihailestin kunnallinen tarha on ikävä kyllä tunnettu kurjista oloistaan, joten Mihain mukaan pääseminen oli tälle herrasmiehelle onnenpotku. Herrasmies sai nimekseen Papa Bear, ja on nyt elänyt Mihain tarhalla reilun vuoden ajan. Tarhalla Papa Bear on osoittautunut avoimeksi ja reippaaksi koiraksi, joka tekee vieraidenkin kanssa heti tuttavuutta. Sosiaalinen Papa Bear antaa käsitellä itseään, on kontaktinhakuinen ja kaikin tavoin ystävällinen kaveri. Vaikka ikää jo hieman on, Papa on kovin energinen ja leikkistä ja tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa vapaana pihalla, vaikka asuttaakin omaa häkkiään suuren kokonsa vuoksi yksin. Papa Bear yhtyy haukkuun mikäli muutkin haukkuvat, mikä on tarhaympäristössä normaalia eikä varsinaisesti kerro koiran haukkuherkkyydestä.

Hurmaava Papa Bear sairastaa epilepsiaa, mistä syystä Papa etsii kotia erityisadoptiokoirana. Papa Bearilla on lääkitys epilepsiaan ja se saa lääkkeensä tarhalla päivittäin. Tarhan työntekijät eivät ole nähneet Papan saavan kohtauksia lääkityksen aloittamisen jälkeen, mutta koiria ei ole mahdollista valvoa ja seurata tarhaoloissa kovin intensiivisesti, joten on mahdollista että kohtauksia on ollut työntekijöiden niitä näkemättä. Papa Bearille lääkkeen ottaminen ei ole mikään mukava juttu ja se hyvin sinnikkäästi noukkii herkkullisen märkäruuankin seasta pillerin erikseen, joten on hyvä varautua siihen, että lääke tulee koiralle antaa jonkin spesiaaliherkun kanssa.

Tulevassa kodissa on tärkeää huomioida, että epilepsialääkitys kuormittaa sisäelimiä, minkä vuoksi pienimmän toimivan annoksen löytäminen on tärkeää. Tämä edellyttää tarkkaa seurantaa ja säännöllisiä verikokeita. Myös Epilepsian hoito tarkentuu Suomessa omassa kodissa, sillä hoito riippuu paljolti kohtausten laadusta ja tiheydestä.

Papa Bear etsii reipasta kotia, jossa ollaan valmiita sitoutumaan paitsi epilepsiaan hoitoon, mutta myös Papa Bearin ymmärtävään ja kärsivälliseen kotiuttamiseen. Papa Bear on energinen ja iloinen herraskoira, joka on kiinnostunut puuhaamaan ihmisen kanssa, joten yhteisestä tekemisestä kiinnostunut aikuiskoti olisi Papalle ehdottomasti paras vaihtoehto! Papa Bear etsii kotia ensisijaisesti ainoana koirana, sillä epilepsiaan liittyy riski siitä, että mahdollinen epilepsiakohtaus herättää muissa koirissa aggressiivisuutta tai tarvetta puolustautua.

Papa Bear on kookas koira, noin 60 cm korkea ja noin 28 kg painava.

Päivitykset:

26.3.2024

Helmikuun lopussa aktiivimme tapaavat tarhalla Papa Bearin. Papa Bear on edelleen ihana oma itsensä, rapsut ja herkut kelpaavat oikein hyvin. Ulkonäössä ja olemuksessa alkaa näkyä jo alkavan pappakoiran merkkejä. Naapurihäkin koiran kanssa Papa Bear ei ole parhaimmat kaverit, heidän välillä on aika kiivasta rähinää. Papa Bearilla on pientä haaveria havaittavissa, alahuulessa edelleen verinen kohta sekä takajalan kannuskynsi oli vähän otttanut osumaan. Näiden parantumista seuraillaan Mihain toimesta.

Vaikka ikää Papa Bearilla on niin aktiivit toteavat sen olevan turhan aktiivinen hormonaalisesti, mahdollista piilokiveksen mahdollisuutta selvitellään Mihain toimesta.

Lisätty uusia kuvia ja video.

8.11.2023

Papa Bear ihastutti jälleen tarhalla lokakuussa vierailleita aktiiveita. Aivan mieletön sosiaalinen pappa. Superonnellinen kun saa vieraita, kiipeää syliin asti namien perässä. Papa Bearin mielestä palvelun täytyy pelata ja kun namien saanti hetkeksi loppuu, hän osaa pyytää tasulla lisää. Häkkikaverikämppiksenä tällä hetkellä nuorempi narttukoira, jonka kanssa tulevat oikein hyvin toimeen. Papa Bearilla on huulessaan tuoreen näköinen vekki (näkyy uudessa kuvassa), Mihai seurailee vekin parantumista.

Lisätty kuvia ja videot.

29.6.2023

Papa Bear ja sen mahtavat eläväiset korvat tavattiin aktiiviemme toimesta toukokuussa. Papa Bearille kuuluu ihan hyvää. Seniori ikään siirtynyt herraskoira katselee häkkinsä sisältä aktiiveitamme kovin kiinnostuneenä häntä heiluen. Oikein intoutuu haistelemaan aktiiveista tulevaa hajua ilmasta. Häkkiin mentäessä ei Papa Bearia juurikaan jännitä, syö mielellään herkkuja käsistä.  Nopeasti kohti tulevaa kättä/voimakasta rapsutusta vähän säpsyy, mutta normaalit rauhalliset silittelyt ja rapsuttelut ovat mieluisia. Aivan ihana pappa, missä on sen koti?

Lisätty kuvia ja video.

6.10.2022

Voi missä on Papa Bearin koti! Aktivimme vierailivat syyskuussa Romaniassa he tapasivat iloisen Papa Bearin joka otti uudet vieraansa kohteliaasti ja iloisesti vastaan. Hän haistelee tarkasti ja syö kädestä tarjotut namit. Papa Bear asuu aremman häkkikaverin kanssa. Reagoi iloiseen puhumiseen ja lässytykseen, nousee ihmistä vasten ajoittain. Papa Bear on tasapainoisen oloinen noin 7v ikäinen koiraherra joka on suuremmat hötkyilyt jo hötkyillyt hänen ei esimerkiksi kuulla haukkuvan ollenkaan tarhalla, ei edes muiden mukana. Lisätty uusia kuvia ja videoita Papa Bearista.

25.3.2022

Mikä huumorveikko Papa Bear onkaan. Vaan missä olisi hänelle elämäänsä huumoria kaipaava perhe? Aktiivimme tapasivat Papa Bearin maaliskuussa Romaniassa. Kun Papa Bear päästetään vapaaksi, hän kiertää pihan kertaalleen ja alkaa sitten pöhköilemään aktiivimme Ninan kanssa. Hyppii innoissaan vasten antamaan pusuja. Ei hauku eikä ole ylivirittynyt, on vain onnellinen. Papa Bear on niin reipas, että hyppää jopa kuvausryhmän jäsenentä päin jolla oli päällään räikeän värinen haalari, edes takana kulkevan äänimiehen iso mikki ei säikytä tätä herraa. Namit kelpaa ja saa koskea miten päin vaan. Kiertäessään pihaa, iso valkoinen laumis lähtee aika tiukasti seurailemaan, mutta Papa Bear välttelee konfliktia ja rauhoittelee kohteliaasti. Aika täydellinen kotikoira, tasapainoinen, avoin ja säyseä.

Lisätty videot ja kuvia.


4.10.2021
Hyvää eläintenpäivää Papa Bearille, Papa Bear aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Papa Bear saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Papa Bear on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen  ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita,mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Salla Honkapää

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: