Kodin saanut koira: PEPE

Syntymäaika: 2012-2013
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Rosiori)
Kokoarvio:

 

26.9.2016
Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi koirilla ei esimerkiksi voida talvisin käyttää olkea lämpöeristeenä. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja järjestää niitä ulkomaalaisten adoptioiden piiriin. Kulkurit auttavat Rosiori De Veden syrjäistä romanialaiskaupunkia sen koiraongelman hallinnassa massasterilointi ja avustusprojektin avulla sekä ottamalla joitakin kunnallisen tarhan koiria adoptio-ohjelmaan. Kaupungin koiratarhalla elää noin 350 koiraa. Osa koirista on kiinnitettyinä koppeihinsa puolentoista metrin pituisella kettingillä, osa elää tarhan sisällä häkeissä betonilattialla. Yksi näistä koirista on Pepe, joka on onnekkaana valikoitunut adoptio-ohjelmaamme.

Pepe on kauniista ulkonäöstään huolimatta sellainen vähän liian tavallinen koira. Se asuu yhdessä Rosiorin ulkokopeista pihan perällä, sisärakennuksen takana. Niinpä se hukkuu helposti satojen muiden koirien sekaan. Kun Pepelle kuitenkin antaa hetken aikaa, huomaa että se on oikeastaan aika valloittava persoona. Se vastaanottaa vieraat nuorekkaan innostuneesti pomppien. Samalla sitä kuitenkin vähän ujostuttaa, joten kun ihmiset pääsevät tarpeeksi lähelle heittäytyy Pepe maahan. Siinä se nauttii rapsutuksista täysin rinnoin, mutta heti kun rapsutukset loppuvat se ponkaisee ylös ja alkaa iloisesti hypähdellä ja vääntyillä ketjun päässä. Kun ihminen taas lähestyy sitä, heittäytyy Pepe vikkelästi maahan.

Pepen luonteessa on miellyttävässä tasapainossa iloisuutta ja leikkisyyttä ja toisaalta kohteliaisuutta ja lempeyttä. Se osaa hienosti varoa ihmisiä suurimmissakin ilohepuleissaan. Kun Pepeä tutkii tarkemmin se heittäytyy kiltisti selälleen ja odottelee kärsivällisesti, että toimenpiteet ovat ohi. Se on ujoudestaan huolimatta todella ihmisrakas ja kaipaa selvästi ihmisten seuraan. Pepe vaikuttaa tulevan hyvin toimeen muiden koirien kanssa, eikä se juuri hauku tarhalla.

Pepe on noin 55 cm korkea ja painaa nyt noin 20 kiloa. Se on melko hoikassa kunnossa.

19.12.2016
Pepen ei enää kauaa tarvitse viettää öitä ulkona pakkasessa, sillä se on tänään varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

21.1.2017
Hurmaava Pepe on tänään matkustanut omaan kotiinsa. Onnea Pepe ja koko perhe!

_______________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pepe saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pepe on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: