Kodin saanut koira: PETICEL

Syntymäaika: 4/2016
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

19.12.2016
Romaniassa asuu kaduilla varovaisen arvion mukaan yli miljoona koditonta koiraa ja tähän joukkoon mahtuu niin isoja kuin pieniäkin koiria pennuista vanhuksiin. Kulkurien yhteistyökumppanin ja eläinsuojelijan Carmen Mandescun tuttava oli löytänyt tämän ihastuttavan pienen koirapojan, Peticelin, kadulta yhdessä kahden muun pienen koiran kanssa ja toi ne turvaan Glinan tarhalle.

Peticel on innokas, touhukas ja energinen, kuten pennun kuuluukin olla. Peticel tulee tarhalla hienosti toimeen sekä muiden koirien että ihmisten kanssa. Alkuun Peticel saattaa hieman jännittää vieraita ihmisiä, mutta reipastuu nopeasti. Tällä hetkellä Peticel asuu samassa häkissä kaverinsa Sarmin kanssa ja ne tulevat mainiosti toimeen keskenään. Peticel on valmis paketti sitoutuneeseen ja rakastavaan kotiin.

Peticelillä on tällä hetkellä ikää arviolta 8 kuukautta ja kooltaan se on noin 30-35 cm korkea ja 5kg painava. Peticel ei tule tästä hyvin todennäköisesti enää merkittävästi kasvamaan.

6.2.2017
Monilla alkoi tänään uusi viikko, mutta Peticelin koko elämä teki täyskäännöksen! Tänä maanantaina muuttui pienen koirapojan elämä, se varattiin ikiomaan loppuelämän kotiin!

———————————————————————————————————-

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Peticel saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Peticel on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Elina Silvennoinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: