Kodin saanut koira: BEA

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

29.8.2016
Romanialaisen eläisnuojeluyhdistyksen, Asociatia A Doua Sansan tarha Glinan kylässä on kuulunut vuosien varrella tiiviisti Kulkurien avustuskohteisiin. Yksi Glinalla asuvista koirista on herttainen Bea, joka on alunperin päätynyt tarhalle omistajan hylättyä sen kadulle yhdessä pentujen kanssa. Nyt Bea on asunut tarhalla jo useamman vuoden. Koska se tulee niin hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ovat sen asumisjärjestelyt hieman poikkeavat. Neiti nimittäin saa oleskella vapaana tarhan pihalla ja se liikkuu paljon myös tarhan läheisyydessä pelloilla. Kulkurien aktiivit ovat seuranneeet Bean elämää jo pidemmän aikaa ja nyt neidin on aika aloittaa kodinetsintä Suomesta osana Kulkurien adoptio-ohjelmaa. Bean pennut ovatkin löytäneet Suomi-perheensä aiemmin ja mikä olisikaan mukavampaa, kuin saada myös äiti omaan kotiin.

Bean tavanneet aktiivit kertovat, että neiti vaikuttaa melko mutkattomalta ja tasapainoiselta koiralta. Koiralaumassa se ei aiheuta ongelmia, vaan liikkuu ja oleskelee sopuisasti muiden seurassa. Vieraita ihmisiä kohtaan Bea on ollut aiemmin vähän ujo, mutta nykyisin se tulee pienen tuumailun jälkeen itsenäisesti tutustumaan. Tutuista ihmisistä Bea tykkää ja on heitä kohtaan avoin. Tarhalla neiti ei hauku vaikka ympärillä iso, parinsadan koiran lauma haukkuu, joten tämän puolesta tuleva koti voisi sijaita myös kerrostalossa. Bea pelkää ukkosta sekä muita samankaltaisia ääniä. Korkeutta tällä neidillä on noin 35cm ja painoa 8-10kg.

Bea on testattu sydänmatopositiiviseksi, joten tulevan kodin tulee sitoutua taudin jälkihoitoon Suomessa (varsinainen hoito tapahtuu pääsääntöisesti Romaniassa). Myös lentopäivän odottelu on sydänmatohoitojen vuoksi hieman tavanomaista pidempi. Lisätietoa sydänmadosta saat Bean varaajalta.

18.10.2016
Bean tietoihin oli vahingossa luiskahtanut väärä syntymävuosi. Neiti ei suinkaan ole arviolta 15-vuotias vaan noin 5-vuotias. Pyydämme anteeksi nuorelta ladylta!

4.11.2016
Saimme juuri todella ikäviä uutisia Romaniasta parhaillaan paikan päällä olevilta aktiiveiltamme. Bea on tänään joutunut kahden ison koiran hyökkäyksen kohteeksi. Se on saanut pahoja puremia vartaloonsa ja viety suorinta tietä eläinlääkäriasemalle. Bea on myös shokissa. Emme tiedä vielä selviääkö Bea hyökkäyksestä, tällä hetkellä se on yhä eläinlääkärissä. Jäämme seuraamaan Bean tilaa ja lähetämme Romaniaan miljoonia lämpimiä ajatuksia. Koita jaksaa rakas Bea!

Tällä hetkellä Bea ei ole adoptoitavissa.

6.11.2016
Hyviä uutisia! Bea voi paremmin. Jo perjantai-iltana se seisoi kaikilla neljällä jalalla ja vointi paranee edelleen. Toki Bealla on ruhjeita ja haavoja jotka vaativat vielä hoitoa, mutta vaikuttaisi siltä, että neiti selvisi ilman suurempia vammoja. Pikaista paranemista Bea!

8.11.2016
Tässä Bean kuulumisia aktiiviemme viime viikkoiselta reissulta. Kuulumiset on kirjoitettu ennen hyökkäyksen tapahtumista: ” Bea on pienempi kuin kuvista ymmärtää. Rohkea kirppu. Oli heti vastassa kun tulimme tarhalle. Istuu odottamaan nameja. Sopeutuvainen, tasapainoinen, oman-arvon tunteva tyttö. Aivan käsittämättömän ihana ja tasapainoinen.”

Bea jatkaa toipumista Braxis-klinikalla. Se tulee palaamaan takaisin Glinan tarhalle, mutta ensin toki varmistetaan, että sen saamat vammat ovat täysin parantuneet. Vai kävisikö Bealle sittenkin tuuri ja se pääsisikin muuttamaan suoraan omaan kotiinsa Suomeen?

2.12.2016
Bea on siirtynyt toipumaan yksityiseen koirahoitolaan. Olosuhteisiin nähden Bea voi hyvin, toki sillä on vielä fyysisiä haavoja hyökkäyksen jäljiltä. Henkisistä arvista emme vielä pysty sanomaan. Bea saa asua hoitolalla siihen asti, kunnes se on täysin parantunut. Paljon tsemppiä ja toipumisia Bealle!

Lisätty video marraskuun reissulta (ennen hyökkäystä).

20.12.2016
Bea on varattu omaan kotiin. Neiti saapuu Suomeen sydänmatohoitojen jälkeen.

14.3.2017
Bea on saapunut lopultakin omaan kotiin Suomeen.

——————————————————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bea saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekäadoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: