Kodin saanut koira: ANIA (Kristalin pennut)

Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romania (Onevet)
Kokoarvio:

 

 

20.2.2017
Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka kohdistui mm. Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Cosobassa sijaitsevaan, Onevetin hoitolaan,  jossa pikkuinen kaunotar Ania odottaa omaa kotiaan.

Eräänä marraskuisena päivänä Ioana Bodean löysi kadulle synnyttäneen koiran, seitsemän pikkuruisen pentunsa kanssa. Hän korjasi perheen turvaan Onevettiin ja emo sai nimekseen Kristal. Pennuista neljä on tyttöjä ja kolme niistä on poikaa. Tytöt ovat nimeltään: Ivanna, Katia, Ania, Tanya ja pojat ovat nimeltään: Igoryok, Alyosha ja Borya. Alla oleva video on löytöpaikasta.

Suloiset pennut ovat nyt noin 4kk vanhoja ja saaneet ainakin kaksi rokotusta, ellei jopa kolme. Ne ovatkin valmiita aloittamaan kotikoiran elämän omassa kodissaan. Pennut ovat ihan normaaleja peruspentuja. Ne vipeltävät pienillä tassuilla menemään, ihmettelevät syliin nostamista ja kameran eteen joutumista. Kaikkia niitä saa koskea, eivätkä ne pahastu hampaidenkaan tutkimisesta.
Pennuista on arvioitu kasvavan noin 50-55 cm korkeita ja painoa kertynee noin 20 kg

2.3.2017
Pikkuinen Ania sai mahtavia uutisia! Sitä odottaa ikioma koti ja upea elämä.

14.3.2017
Karhunpoika Ania on saapunut tänään omaan kotiin Suomeen.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli  Ania tulee Suomeen kastroimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Ania saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ania on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Yhteyshenkilö: Tanja Nummelin


[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1261337383930933/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/1361293333935337/” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: