Kotia etsivä koira: PHOENIX (P-team)

Phoenix ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Phoenixin kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä, joilla saisimme Phoenille lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta ja aktivoimme Phoenixin kodin etsinnän jos kehitys-suunta muuttuu parempaa kohti.

 

Luethan Phoenixin kuvauksen ennen yhteydenottoa – Phoenixia ei luovuteta kerrostaloon ainoaksi koiraksi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
13.4.2022

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

P-teamin neljän pennun tarina on alkanut sydäntä raastavan surullisesti. Helmikuun 2022 alussa eräs paikallinen henkilö soitti Ioanalle, että neljän parin kuukauden ikäisen pennun emo oli tapettu ja että pennut tarvitsisivat kipeästi apua. Ioana lupasi ottaa pennut suojiinsa ja niin ne päätyivät Cosoban tarhalle, mistä käsin nyt vajaa puolivuotiaat pennut nyt pääsevät aloittamaan omien kotien etsimisen.

P-teamin pennut ovat vielä jonkin verran tottumattomia ihmiskontakteihin ja haukkuvat alkuun uudessa, niille jännittävässä tilanteessa vieraiden ihmisten saapuessa niiden häkkiin. Ne kuitenkin rauhoittuvat nopeasti, eivätkä sen jälkeen enää käytä ääntään vierailun aikana.

Jännityksestä huolimatta pennut eivät piiloudu koppiin, vaan kohtaavat uudet ihmiset uteliaan kiinnostuneina. Pennut reipastuvat nopeasti, kun saavat tulla tutustumaan ihmisiin omaan tahtiinsa, eikä niitä painosteta tilanteessa liikaa.

Phoenix ei ole porukan ujoin, muttei rohkeinkaan. Se tulee ihmisten lähelle ja syö nameja kädestä. Säikkyy hieman, kun häkin ulkopuolella olevat koirat alkavat haukkua. Osa muista pennuista ei halua päästää Phoenixia ruokakupille – Phoenix välttelee konfliktia ja väistää. Se vaikuttaa pehmeältä ja alistuvan oloiselta sisarustensa seurassa.

Phoenixin tulevan kodin tulisi olla koirakokenut, ja pystyä koiralähtöisesti ja positiivisin koulutusmetodein tukemaan nuoren, aran koiran kotiutumista kärsivällisesti ja ajan kanssa. Asuinympäristönä Phoenixille vaaditaan rauhallista asuinaluetta, ja reipas, tukea tuova koirakaveri on kodista ehdottomasti löydyttävä jo valmiiksi. Phoenixia ei luovuteta kerrostaloon eikä kaupunkiympäristöön. 

Phoenixin säkäkorkeus on nyt noin 45 cm ja se painaa 15 kg, siitä hyvin todennäköisesti kasvaa keskikokoinen koira. Phoenixilla on punertava turkki, valkoinen piirto kasvoissa, valkoiset tassut, vaaleanpunainen kuono ja meripihkanväriset silmät.

Päivitykset

4.10.2022

Kulkurien aktiivi vieraili tarhalla elokuun alussa. P-Teamin kolmesta sisaruksesta on valitettavasti tullut niin arkoja, etteivät ne uskalla tulla kopistaan ulos lainkaan. Koirat olivat painautuneet kopin seinää ja toisiaan vasten, kun aktiivi kävi kurkkaamassa koppiin.

13.4.2022
Phoenix aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Phoenix tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Phoenix saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Phoenix on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Phoenixin yhteyshenkilönä toimii Ida Ekman